Saija Moisio Altian innovaatiojohtajaksi

Report this content

KTM Saija Moisio on nimitettu Altian innovaatiojohtajaksi. Moisio vastaa yrityksen innovaatiostrategiasta, uusista tuotekonsepteista ja kuluttajatutkimuksista Pohjoismaissa ja Baltiassa ja raportoi konsernin markkinointijohtaja ja johtoryhmän jäsen Kirsi Puntilalle.

Saija Moisiolla on pitkä kokemus kotimaisista ja kansainvälisistä brändeistä, elintarvikealasta ja kuluttajaymmärryksen yhdistämisestä tuotekehitykseen. Moisio siirtyi tehtävään Arlan markkinointijohtajan paikalta. Aiemmin hän on toiminut markkinointijohtajana Valiolla ja brändijohtajana Atrialla sekä markkinointipäällikkönä KraftFoodsilla (nykyinen Mondalez).

”Altia on yksi harvoista taloista, jossa kehitetään vahvoja brändejä ja kiinnostavia uutuustuotteita Suomesta käsin muihin Pohjoismaihin ja vientimarkkinoille. Altia tuntee pohjoismaiset kuluttajat ja on juoma-alan trendien pulssilla. On upeaa päästä tekemään töitä vahvan kansainvälisen tiimin ja ikonisten brändien kanssa”, Saija Moisio kertoo.

”Vastuullisuuden merkitys alkoholialalla kasvaa ja tämä näkyy myös tuotekehityksessä. Alcohealth on vahva trendi – näemme että kuluttajakäyttäytyminen ja kuluttajien tarpeet ovat perinpohjaisessa muutoksessa juomakulttuurin kehittyessä vastuullisemmaksi. Saijan näkemys ja syvä kuluttajaosaaminen ovat meille etu markkinoiden ja myyntikanavien muuttuessa”, Kirsi Puntila sanoo.

Lisätietoja:
Kirsi Puntila
SVP, Marketing
Puh. 040 509 7061
kirsi.puntila@altiagroup.com


Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomatalo, joka valmistaa, maahantuo ja vie laadukkaita viinejä sekä väkeviä alkoholijuomia. Vastuullisuus on meille keskeinen liiketoiminnan tekijä. Haluamme luoda ja kehittää uudenlaista, modernia ja vastuullista juomakulttuuria. Liikevaihtomme oli 356,6 miljoonaa euroa vuonna 2016, ja työllistämme noin 800 henkeä. Tunnetuimpia brändejämme ovat muun muassa Blossa, Chill Out, Koskenkorva, Jaloviina, Valhalla, O.P. Anderson, Renault, Larsen ja Xanté. Tutustu verkkosivuihimme www.altiagroup.fi. Lisää tietoa myös www.viinimaa.fi ja Twitter @AltiaFI

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit