Amnestyn vuosiraportti: Suomelle moitteita turvapaikanhakijoiden, naisten ja transihmisten kohtelusta

Report this content

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisee vuosiraporttinsa, joka arvioi ihmisoikeuksien tilaa 160 maassa. Suomen ihmisoikeusongelmat liittyvät Amnestyn mukaan turvapaikanhakijoiden säilöönottoon, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja syrjivään translakiin. Amnesty vaatii sekä Suomen että maailman johtajilta ihmisoikeusmyönteisempää päätöksentekoa.

Suomi saa Amnestyn vuosiraportissa edellisvuosien tapaan moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta. Suomessa otettiin vuonna 2013 säilöön noin 1 500 turvapaikanhakijaa ja muuta ulkomaalaista, joista suurin osa joutui olemaan poliisivankilassa säilötilojen riittämättömän kapasiteetin vuoksi.

Metsälän säilöönottokeskuksessa pidettiin kymmentä Suomeen yksin tullutta lasta samoissa tiloissa aikuisten kanssa. Amnestyn poliisilta saamien tietojen mukaan neljää ilman huoltajaa saapunutta lasta pidettiin lainvastaisesti poliisivankilassa vuonna 2013.

Syyskuussa 2014 Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteyteen, entiseen Konnunsuon vankilaan, avattiin uusi säilöönottokeskus erityisesti lapsiperheille.

”Lapsia ei saa sijoittaa putkaan, eikä säilö ole soveltuva paikka lapsille ja lapsiperheille. Hallituksen syksyllä antama esitys uudesta säilölaista ei sisällä Amnestyn toivomia muutoksia, ja lasten säilöönotto Suomessa uhkaa jatkua. On korkea aika, että asiaan saadaan muutos”, sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

Amnestyn vuosiraportissa nostetaan esiin lisäksi naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta sekä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n vankilennot, joita eduskunnan oikeusasiamies selvitti Suomen osalta viime vuonna.

Uutena asiana raporttiin on nostettu transihmisten oikeudet. Suomessa juridisen sukupuolen vahvistaminen, eli henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttaminen, edellyttää pitkiin tutkimuksiin perustuvaa lääketieteellistä selvitystä, täysi-ikäisyyttä, todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä ja avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevilta siviilisäädyn muuttamista. Amnesty pitää Suomen translakia syrjivänä.

Maailman johtajien otettava vastuu siviilien hädästä

Maailman tapahtumia leimasivat viime vuonna ei-valtiollisten aseellisten ryhmittymien iskut siviilejä vastaan. Amnesty vaatii maailman johtajilta tehokkaampia toimia väkivaltaa vastaan.

”Vuosi 2014 oli katastrofaalinen miljoonille ihmisille, jotka joutuivat elämään konfliktien keskellä. Kansainvälisen yhteisön toiminta on ollut häpeällisen tehotonta. Maailman johtajat eivät voi teeskennellä, ettei siviilien suojeleminen ole heidän vastuullaan”, Frank Johansson sanoo.

Amnestyn vuosiraportin mukaan aseelliset ryhmittymät syyllistyivät ihmisoikeusloukkauksiin ainakin 35 maassa, mikä on yli viidennes raportin maista.

”Kun Boko Haramin, Isisin ja al-Shabaabin kaltaisten ryhmien vaikutusvalta leviää rajojen yli, yhä useammat siviilit joutuvat väkivallan, vainon ja syrjinnän kohteeksi”, Johansson toteaa.

Amnesty ehdottaa, että YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenvaltiot luopuisivat veto-oikeudestaan tilanteissa, joissa on käynnissä kansanmurha tai vakava kansainvälisen oikeuden loukkaus. Turvallisuusneuvosto ei ole kyennyt päätöksiin esimerkiksi Syyrian, Irakin, Gazan, Israelin ja Ukrainan kriisien yhteydessä, koska poliittiset intressit ovat tulleet tielle.

Amnesty vaatii lisäksi, että kaikki valtiot liittyvät viime joulukuussa voimaan astuneeseen asekauppasopimukseen ja että tiettyjen räjähteiden käyttö asuinalueilla kielletään. Maailman johtajien on myös puututtava terrorismilakien varjolla tehtäviin sananvapauden rajoituksiin sekä yhä pahenevaan pakolaiskriisiin.

Ihmisoikeusvuosi 2014 lukuina*

  • Sananvapautta rajoitettiin 119 maassa.
  • Kidutusta sekä muuta julmaa, epäinhimillistä ja halventavaa kohtelua tapahtui ainakin 131 maassa.
  • Naisten oikeuksia loukattiin laajalti. 28 maassa on voimassa laki, joka kieltää abortin jopa silloin, kun naisen henki on vaarassa tai hänet on raiskattu.
  • Epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä järjestettiin 93 maassa.
  • Ainakin 62 maassa oli mielipidevankeja.
  • Aseelliset joukot syyllistyivät laittomiin tappamisiin ainakin 35 maassa. Sotarikoksia ja muita humanitaarisen oikeuden vastaisia tekoja tapahtui 18 maassa.
  • 78 maassa on voimassa laki, joka kriminalisoi samaa sukupuolta olevien parisuhteet.
  • Maailmassa on eniten pakolaisia sitten toisen maailmansodan. Yli 3 400 ihmistä kuoli viime vuonna ylittäessään Välimeren. Neljä miljoonaa pakolaista on paennut Syyriasta, heistä 95 prosenttia naapurimaihin.

* Amnestyn vuosiraportissa on tietoa 160 maan tilanteesta.

Lisätiedot:

Frank Johansson
Toiminnanjohtaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 050 367 6311
frank.johansson@amnesty.fi

Heli Sariola
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
heli.sariola@amnesty.fi

Avainsanat: