Amnestyn vuosiraportti 2013: Maailma on yhä vaarallisempi pakolaisille ja turvapaikanhakijoille

Report this content

Maailmasta on tulossa entistä vaarallisempi paikka pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, sillä valtiot eivät kunnioita heidän oikeuksiaan, ihmisoikeusjärjestö Amnesty International toteaa vuosiraportissaan. Amnestyn vuosittainen raportti arvioi ihmisoikeuksien tilaa vuonna 2012.

Miljoonien pakolaisten oikeuksia loukataan. Monia hallituksia kiinnostaa enemmän kansallisten rajojensa suojelu kuin kansalaisten tai pakolaisten oikeudet.

Amnesty on tehostanut työtään turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta myös Suomessa. Säännöt säilölle -kampanjassa vaaditaan hallitusta lopettamaan haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten säilöönotto. Heitä ovat esimerkiksi lapset, raskaana olevat naiset ja kidutetut.

”Maailman konflikteja ei ratkota tehokkaasti eikä niitä pakenevien oikeuksia suojella. On syntynyt uusi alaluokka, jolla ei ole oikeuksia. Monet hallitukset loukkaavat ihmisoikeuksia maahanmuuton rajoittamisen nimissä”, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sanoo.

Syyriassa kuolonuhrien määrä kasvoi, ja yhä useampi joutui jättämään kotinsa konfliktin takia. Maailma katsoi vierestä, kun sotilaat jatkoivat silmittömiä hyökkäyksiä siviilejä vastaan. Hallitusta vastustavia siviilejä on tapettu, mielivaltaisesti pidätetty, kidutettu ja ”kadonnut”. Aseelliset joukot ovat jatkaneet panttivankien ottamista sekä ihmisten tappamista ja kiduttamista.

”Muut maat eivät puutu Syyrian tai muiden vastaavien maiden tilanteeseen, koska ne pitävät ihmisoikeusloukkauksia ”sisäisenä asiana”. Valtion itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen on usein vain tekosyy olla toimimatta. YK:n turvallisuusneuvoston on pystyttävä tehokkaisiin päätöksiin ja johdonmukaisesti vastattava ihmisoikeusloukkauksiin”, Johansson sanoo.

Konflikteja ja vainoa pakenevat ihmiset kohtaavat valtavia esteitä, kun he ylittävät maiden välisiä rajoja. Ihmisten liikkuminen maasta toiseen on usein vaikeampaa kuin aseiden, joita konflikteissa käytetään. YK:ssa maaliskuussa 2013 hyväksytty kansainvälinen asekauppasopimus toivottavasti rajoittaa asevirtoja.

Suomelle moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta

Suomi saa Amnestyn vuosiraportissa moitteita turvapaikanhakijoiden kohtelusta. Viime vuonna Suomessa otettiin säilöön noin 1 300 turvapaikanhakijaa. Heistä yli 65:tä prosenttia pidettiin kansainvälisten velvoitteiden vastaisesti poliisin putkassa. Eräs alaikäinen turvapaikanhakija joutui olemaan Metsälän säilöönottoyksikössä samoissa tiloissa aikuisten kanssa kolmen kuukauden ajan.

Ihmisiä voidaan palauttaa kesken valitusprosessin maihin, joissa heitä saatetaan kiduttaa tai kohdella muutoin epäinhimillisesti. Elokuussa eräs tšetšenialainen turvapaikanhakija palautettiin Venäjälle. YK:n kidutuksen vastainen komitea asetti palautukselle täytäntöönpanokiellon tunti palautuksen jälkeen.

Raportissa puututaan myös ensimmäistä kertaa poliisin voimankäyttöön. Toukokuussa 30-vuotias mies kuoli poliisiputkassa Vantaalla sen jälkeen, kun poliisi oli käyttänyt häneen etälamautinta. Elokuussa 14-vuotias poika loukkaantui etälamauttimen käytön seurauksena Miehikkälässä.

Raportissa mainitaan Suomen kohdalla lisäksi naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta sekä Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n vankilennot, joista eduskunnan oikeusasiamies aloitti tutkinnan viime vuonna. Lisäksi Amnesty huomauttaa siviilipalveluksen kestosta, joka on rangaistuksenomaisesti kaksi kertaa pidempi kuin normaali asepalvelus.

Ihmisoikeusvuosi 2012 lukuina*

  • Sananvapautta rajoitettiin 101 maassa. Kidutusta sekä muuta julmaa, epäinhimillistä ja halventavaa kohtelua tapahtui ainakin 112 maassa.
  • Naisten oikeuksia loukattiin monissa maissa. Sotilaat ja aseelliset ryhmät raiskasivat naisia Malissa, Tšadissa, Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Talebanit tappoivat naisia ja lapsia Afganistanissa ja Pakistanissa. Naisilta kiellettiin abortti Chilessä, El Salvadorissa, Nicaraguassa ja Dominikaanisessa tasavallassa, vaikka raskaus vaaransi naisen terveyden tai hengen.
  • Epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä oli 80 maassa. Ainakin 57 maassa oli mielipidevankeja.
  • Vankeja teloitettiin 21 maassa. Jo 140 maata on poistanut kuolemanrangaistuksen käytön lainsäädännöstään tai luopunut siitä käytännössä.
  • Sotilaat ja poliisit syyllistyivät laittomiin tappamisiin rauhan aikana 50 maassa. Ainakin 31 maassa ihmisiä katosi tahdonvastaisesti.
  • Ihmisiä pakkohäädettiin kodeistaan ainakin 36 maassa.
  • Maailmassa oli vuoden 2012 alussa 12 miljoonaa ihmistä, joita ei katsottu minkään maan kansalaisiksi. Pakolaisia on nyt noin 15 miljoonaa.
  • 155 valtiota äänesti kansainvälisen asekauppasopimuksen puolesta YK:n yleiskokouksessa huhtikuussa 2013. Vain kolme valtiota (Iran, Pohjois-Korea ja Syyria) äänestivät sopimusta vastaan.

* Amnestyn vuosiraportissa on tietoa 159 maan tilanteesta.

Lisätiedot:

Frank Johansson
Toiminnanjohtaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 050 367 6311
frank.johansson@amnesty.fi

Heli Sariola
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
heli.sariola@amnesty.fi

Avainsanat: