Kreikan poliisia rapauttavat rasismi, kytkökset äärioikeistoon ja rankaisemattomuus

Report this content

Kreikan poliisia vaivaa vuosia jatkunut ja syvään juurtunut rasismi, liiallinen voimankäyttö ja rankaisemattomuus ihmisoikeusloukkauksista, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.

Kreikan poliisin ja äärioikeistolaisen Kultainen aamunkoitto-liikkeen väliset kytkökset ja epäilyt Kreikan poliisin toimien laillisuudesta nousivat julkisuuteen viime vuoden lopulla. Viime vuonna lähes 50 ihmistä, mukaan lukien Kultaisen aamunkoiton puheenjohtaja, viisi kansanedustajaa ja kaksi poliisia, oli pidätettynä tai syytteessä muun muassa murhista ja kiristyksestä. Kymmenellä poliisilla todettiin yhteys Kultaisen aamunkoiton jäsenten harjoittamaan rikolliseen toimintaan.

Kreikan poliisin ongelmat ovat kuitenkin jatkuneet jo pidempään ja yhteydet Kultaiseen aamunkoittoon ovat vain jäävuorenhuippu, toteaa Amnesty Internationalin tuore raportti A law unto themselves: A culture of abuse and impunity in the Greek police.

"Kreikan poliisi on syyllistynyt ihmisoikeusloukkauksiin jo vuosia. Poliisivoimia on jo pitkään riivannut syvään juurtunut rasismi, väkivallan liiallinen käyttö ja se, ettei poliiseja rangaista ihmisoikeusloukkauksista", sanoo Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.

"Kreikan poliisi on perusteellisten ja pikaisten uudistusten tarpeessa. On Kreikan viranomaisten ja valtaapitävien vastuulla palauttaa kansan luottamus poliisivoimiin."

Amnestyn mukaan Kreikan viranomaisten on luotava riippumaton valitusjärjestelmä, joka mahdollistaa poliisien lainvastaisten toimien tutkinnan.

Amnesty on seurannut Kreikan poliisin lainvastaisia toimia monta vuotta. Rasistiset hyökkäykset turvapaikanhakijoita ja siirtolaisia kohtaan ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Myös Kreikassa asuvat romanit sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat joutuneet viharikosten uhreiksi. Poliisiviranomaiset ovat toistuvasti epäonnistuneet estämään rasistiset rikokset ja tutkimaan niiden todelliset motiivit.

"Toimillaan Kreikan poliisi tosiasiassa tukee muukalaisvastaisia äärioikeistolaisia ryhmiä, jotka rasististen hyökkäysten takana usein ovat", sanoo Frank Johansson.

"Viranomaiset käyttävät poliisia häikäilemättä syrjinnän välineenä. Sen sijaan, että poliisin tehtävänä olisi ylläpitää lakia ja järjestystä, sen käsketään tukahduttaa erimielisyyksiä tai vainota haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä. Poliisien tekemät loukkaukset jätetään tutkimatta eikä niistä aseteta ketään vastuuseen."

Kytkökset Kultaiseen aamunkoittoon

Muusikko ja antifasisti Pavlos Fyssas puukotettiin kuoliaaksi syyskuun 17. päivänä 2013 Keratsinin lähiössä Ateenassa. Puukottaja oli Kultaisen aamunkoiton jäsen Giorgos Roupakias. Paikalla oli kahdeksan poliisia, joista yksikään ei yrittänyt estää puukotusta tai pelastaa Fyssasta.

Seuraavana päivänä mellakkapoliisit hajottivat Fyssasin kuoleman nostattamat mielenosoitukset pampuin ja kemikaalein. Ainakin 31 mielenosoittajaa tarvitsi sairaanhoitoa vammoihinsa. Moni heistä oli saanut vammoja päähänsä. Mielenosoittajien mukaan poliisit olivat hakanneet heitä pampuilla, kypärillä ja mellakkakilvillä. Äärioikeistolaiset ryhmät olivat heitelleet mielenosoittajia kivillä mellakkapoliisin katsoessa vierestä. Eräs mielenosoittajista, Gavril, 32, menetti levottomuuksissa oikean silmänsä. Hän oli lokakuun 2013 loppuun mennessä joutunut kolmeen leikkaukseen.

Fyssasin tapaus käynnisti laajan tutkinnan Kultaisen aamunkoiton ja poliisin välisistä yhteyksistä.

Turvapaikanhakijoiden ja siirtolaisten raakalaismainen kohtelu

Kreikan poliisin tehtävä on kontrolloida maahanmuuttoa sekä ottaa kiinni ja karkottaa paperittomia siirtolaisia. Huhtikuun 2012 ja heinäkuun 2013 välisenä aikana poliisi pysäytti ja tarkasti henkilöllisyystodistukset yli 120 000 ulkomaalaistaustaiselta. Heistä vain noin viidellä prosentilla, suunnilleen 7 000:lla, ei ollut henkilötodistusta.

Syyriasta paennut K kuvasi Korintin pidätyskeskuksessa helmikuussa 2013 saamaansa kohtelua näin: "Sama poliisi alkoi potkia minua… Yritin seistä ja poliisi alkoi lyödä minua uudestaan…sitten hän käski kahta poliisia viemään minut huoneeseen, jossa toiset pidätetyt eivät voineet nähdä minua. [Huoneessa] poliisi alkoi potkia minua rintakehään… sitten poliisi läimäisi minua ja alkoi hakata minua kasvoihin nyrkeillään."

Viharikokset

Tammikuussa 2013 kaksi kreikkalaista puukotti kuoliaaksi Kreikassa asuvan pakistanilaisen S. Luqmanin. Poliisi ja tapauksen syyttäjät eivät ottaneet huomioon hyökkäyksen mahdollista rasistista motiivia. S. Luqmanin tapossa on monia merkkejä järjestäytyneestä rasistisesta hyökkäyksestä, jollaisia Kultaiseen aamunkoittoon yhteyksissä olevat "iskuryhmät" ovat tehneet. Tapauksen oikeudenkäynti on parhaillaan käynnissä.

Syyskuussa 2013 kuvatulla videolla kreikkalaisnainen potkii haitaria soittavaa romanityttöä Akropolis-kukkulan juurella. Poliisi alkoi tutkia tapausta ja siihen liittyvää viharikosepäilyä vasta kun Greek Helsinki Monitor-järjestö sitä erikseen vaati.

Lisätiedot:

Frank Johansson
Toiminnanjohtaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 050 367 6311
frank.johansson@amnesty.fi

Noora Jussila
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
noora.jussila@amnesty.fi

Avainsanat: