Maailman rikkaimmat valtiot ovat epäonnistuneet pakolaiskriisin hoidossa
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan maailman vauraimmat valtiot ovat epäonnistuneet katastrofaalisella tavalla pakolaiskriisin hoidossa. Vain kymmenesosa 1,15 miljoonasta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevasta pakolaisesta on uudelleen sijoitettu turvallisiin maihin. Suurimman vastuun pakolaisista kantavat kehitysmaat.
Amnesty kritisoi maailman johtajia pakolaiskriisin epäonnistuneesta hoidosta, minkä seurauksena miljoonat ihmiset joutuvat elämään keskellä humanitaarista hätää. Järjestö julkaisee tänään kahdeksan kohdan suunnitelman globaalin pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Suunnitelmassa vaaditaan maailman rikkaimpia valtioita muun muassa lisäämään humanitaarisen avun rahoitusta, ottamaan vastaan enemmän pakolaisia sekä varmistamaan turvalliset ja lailliset maahantulokeinot.
Konfliktit Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ovat nostaneet pakolaisten määrän historialliseen ennätykseen. Myös Lounais-Aasian pakolaistilanteen odotetaan pahentuvan pian alkavan ”purjehduskauden” myötä. Tuhannet rohingya-vähemmistöön kuuluvat ihmiset ovat jo paenneet Myanmarin hallinnon vainoa.
Maailman vauraimmat valtiot ovat ottaneet vastaan vain noin kymmenesosan 1,15 miljoonasta haavoittuvimmassa asemassa olevasta pakolaisesta. Suurimman vastuun pakolaisista kantavat Lähi-idän, Afrikan ja Aasian köyhemmät maat, joissa elää 86 prosenttia maailman 19,5 miljoonasta pakolaisesta.
“Toisen maailmansodan jälkeen luotu kansainvälinen pakolaisten suojelumekanismi uhkaa romuttua, mikäli maailman johtajat eivät onnistu suojelemaan ihmisiä, jotka pakenevat sotaa ja vainoa. Pakolaisilla on kansainvälinen oikeus hakea ja saada suojelua“, Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson sanoo.
Rikkaimmat valtiot eivät Amnestyn mukaan myöskään riittävällä tavalla osallistu humanitaarisen avustustyön rahoittamiseen. Lokakuun alkuun mennessä YK oli saanut Syyrian pakolaisten auttamiseksi kasaan 46 prosenttia rahoitustarpeesta, ja Etelä-Sudanin avustussummasta oli kasassa vain 17 prosenttia. Rahoituksen puute vaikuttaa merkittävästi siihen, miten pakolaisten ruoka-, lääke- ja muu humanitaarinen apu voidaan järjestää.
“Kun G20-maiden johtajat tapaavat ensi kuussa Turkissa, he eivät saa poistua kokouksesta ennen kuin heillä on konkreettinen suunnitelma ja selkeä aikataulu, jolla varmistetaan kestävä rahoitus maailman pakolaiskriisien ratkaisemiseksi”, Frank Johansson sanoo.
“Ratkaisujen sijaan monet hallitukset ovat keskittyneet pitämään ihmisiä rajojensa ulkopuolella. Samaan aikaan tuhannet ihmiset ovat kuolleet merellä tai elävät epäinhimillisissä oloissa piikkilanka-aitojen varjossa. Tämä osoittaa moraalista rappiota korkeimmalla tasolla.”
Lisätietoja:
Frank Johansson
Toiminnanjohtaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 050 367 6311
frank.johansson@amnesty.fi
Heli Sariola
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
heli.sariola@amnesty.fi
TAUSTAA: Amnestyn kahdeksan kohdan suunnitelma globaalin pakolaiskriisin helpottamiseksi
Ultimately, refugee crises end when their root causes are addressed. States should seek to end conflicts and widespread human rights abuses, but these goals are difficult to achieve and take time.
However, there are things the world’s richest countries can do right now to lessen the devastating impact of the world’s refugee crises. Amnesty International is calling for concerted action in eight priority areas:
1. Continuous, sufficient and predictable funding for refugee crises: all humanitarian appeals for refugee crises must be fully funded, in addition to providing meaningful financial support to countries hosting large numbers of refugees to help them provide services to refugees and their host communities.
2. Fulfilling all resettlement needs identified by the UN Refugee Agency (UNHCR): 1.15 million vulnerable refugees currently need resettlement, according to UNHCR. Amnesty International estimates this number could increase to 1.45 million over the next two years.
3. Safe and legal routes for refugees: people should not have to embark on dangerous journeys to seek their right to refuge. States should facilitate family reunification for refugees, introduce humanitarian visas to allow vulnerable refugees who do not qualify for resettlement to travel to these states and apply for asylum, and allocate a proportion of their work and student visas programmes to refugees in other countries.
4. Saving lives: states must prioritize saving people in distress over implementing immigration policies. In situations where people are in danger of death, including – but not limited to – people attempting sea crossings, states should invest in search and rescue operations and immediately come to the rescue of people in distress.
5. Ensure access to territory for refugees arriving at borders: those seeking asylum should be allowed to enter through official border crossings, regardless of whether or not they have valid travel documents. States should refrain from taking any measures that prevent people from fleeing a country where they face persecution or violence; these include refusal of entry without visas or other documentation, push backs and border fences that prevent refugees from entering a country or forces them to take dangerous routes.
6. Combat xenophobia and racism: governments must refrain from engaging in xenophobia themselves, for example by implying or directly claiming asylum-seekers and migrants are to blame for economic and social problems. Governments must also reform any laws or policies that explicitly or practically result in racial or other forms of discrimination. Governments must also have effective policies to address xenophobic and racial violence.
7. Combat trafficking: states must take effective action to investigate and prosecute trafficking gangs. States should offer protection and assistance to victims of trafficking and ensure they have access to refugee status determination procedures and/or resettlement opportunities. All efforts to combat trafficking and people smuggling must put people’s safety first.
8. Global ratification of the Refugee Convention and developing robust domestic refugee systems: states must recognize in law the right to seek and enjoy asylum, have fair domestic procedures to assess refugee claims and must guarantee refugees their fundamental rights and access to services, such as education and healthcare.
Avainsanat: