Säilö-teos sulkee lapset konttiin Maailma kylässä -festivaalilla

Report this content

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on näkyvästi mukana Maailma kylässä -festivaalilla, jonka pääteemana on tänä vuonna ihmisoikeudet. Helsingin Rautatientorilla voi tutustua Amnestyn yhdessä festivaalin kanssa tuottamaan, koreografi Hanna Brotheruksen ohjaamaan Säilö-teokseen, joka kuvaa turvapaikanhakijoiden säilöönottoa.

Amnesty kampanjoi Maailma kylässä -festivaalilla 25.–26. toukokuuta turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta. Amnesty aloitti huhtikuun lopussa Säännöt säilölle -kampanjan. Siinä vaaditaan hallitusta lunastamaan hallitusohjelmaan vuonna 2011 kirjattu lupaus Suomeen yksin tulleiden lasten säilöönoton lopettamisesta.

Amnestyn festivaaliosastolla kerätään nimiä vetoomukseen, joka toimitetaan sisäministeri Päivi Räsäselle.

Kävijät voivat myös tutustua lasten säilöönottoon kantaa ottavaan Säilö-teokseen, joka sijaitsee Amnestyn osaston vieressä. Kokemuksellisen teoksen taiteellisesta toteutuksesta vastaavat koreografi Hanna Brotherus, lavastaja Karoliina Koiso-Kanttila ja dramaturgi Marie Kajava sekä lapsista ja nuorista koostuva esiintyjäryhmä.

”Säilö-teos kertoo siitä, millaisiin olosuhteisiin valtiot sulkevat turvaa hakevia lapsia, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa esimerkiksi sodan, nälänhädän tai vainon vuoksi. On täysin käsittämätöntä, että alaikäisiä otetaan säilöön hyvinvointivaltiossamme Suomessa. Teokseen valitut 14 suomalaislasta ja -nuorta viettävät säilöä vastaavassa tilassa ja olosuhteissa kukin useita tunteja kerrallaan festivaalin aukioloaikoina”, Hanna Brotherus kertoo.

Amnesty on tuottanut Säilö-teoksen yhteistyössä Maailma kylässä -festivaalin kanssa. Amnesty toimii lisäksi festivaalin avaavan esiintyjän, PMMP-yhtyeen, tuottajana.

Amnesty International Maailma kylässä -festivaalilla 25.–26.5. Amnestyn teltta sijaitsee keskellä Rautatientorin tapahtuma-aluetta (osasto R 507). Säilö-teokseen voi tutustua festivaalin aukioloaikoina lauantaina klo 11–20 ja sunnuntaina klo 11–18. Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson ja koreografi Hanna Brotherus ovat median tavattavissa teoksen luona klo 12.30 lauantaina.

Lapset kuuluvat päiväkotiin, kouluun tai skeittipuistoon. Eivät poliisivankilaan.
sailo.amnesty.fi

Heli Sariola
Tiedottaja
Amnesty International, Suomen osasto
p. 040 833 1532
heli.sariola@amnesty.fi

Avainsanat: