ANDRITZ toimittaa puunkäsittelylaitoksen Ilim-konsernille Venäjälle

Report this content

GRAZ/ HELSINKI, 29.3.2019. Kansainvälinen teknologiakonserni ANDRITZ on saanut tilauksen puunkäsittelylaitoksen toimittamisesta Ilim-konsernin Koryazhman tehtaalle Arkangeliin Venäjälle. Toimitus sisältää kaksi kuorinta- ja haketuslinjaa, hakkeen ja kuoren käsittelylaitteet sekä edistyksellisen SmartWoodyard-ohjausjärjestelmän. Laitoksen on määrä käynnistyä vuoden 2021 puolivälissä.

Projektia hoidetaan ANDRITZ Oy:n puunkäsittely-liiketoiminnan osaamiskeskuksesta Lahdesta. Tilauksen suora työllisyysvaikutus on noin 25 000 työtuntia, mikä tarkoittaa noin 20 henkilötyövuotta. Välillisesti tilaus työllistää myös ANDRITZin alihankkijoita Suomessa ja ulkomailla suunnilleen saman verran.

Uusi puunkäsittelylaitos korvaa nykyisen kuorimon, hakkeenvarastoinnin ja pneumaattisen kuljetinjärjestelmän. ANDRITZin toimittama teknologia pienentää päästöjä ja vähentää huomattavasti käyttökustannuksia, mahdollistaa korkealaatuisen hakkeen tuotannon ympäristöystävällisesti sekä säästää merkittävästi puuraaka-ainetta. 

ANDRITZin toimituslaajuuteen kuuluu kaksi uutta kuorinta- ja haketuslinjaa, joissa molemmissa:

  • ainutlaatuinen puiden sulatusjärjestelmä kuorimarummuissa

  • vaakasyöttöinen HHQ-hakku

  • kaksi HQ-Press-kuoripuristinta

  • hakkeen ja kuoren käsittelylaitteet sisältäen hakevaraston

  • edistyksellinen SmartWoodyard-ohjausjärjestelmä sisältäen Decision Support Wall -videoseinä-tekniikan päätöksen tueksi operaattoreille, prosessin optimointijärjestelmän älykkäillä antureilla ja järjestelmillä (WoodScan, BarkScan, ChipperEKG ja CrusherEKG sekä ScanChip-hakeanalysaattori).
     

 Ilim-konserni

Ilim-konserni on Venäjän sellu- ja paperiteollisuuden johtaja markkinaosuudessa, tuotannossa ja investoinneissa, sekä yksi maailman johtavista yhtiöistä tällä teollisuudenalalla. International Paper, maailman suurin sellua ja paperia tuottava yhtiö maailmassa, on Ilim-konsernin strateginen partneri. Viime vuosina Ilim-konserni on investoinut 3,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria omien yhtiöidensä kehittämiseen, mikä on ennenkuulumatonta Venäjän sellu- ja paperimarkkinoilla. Tulevan viiden vuoden aikana yhtiö suunnittelee investoivansa toiset 3,6 miljardia dollaria modernisoidakseen tuotantolaitoksiaan ja lanseeratakseen lisäkapasiteettia. Investointiohjelman toimeenpano mahdollistaa konsernin lisäävän tuotantovolyymiaan miljoonalla tonnilla. Tämän seurauksena Ilim-konserni säilyttää johtavan asemansa ja tuottaa vuodessa 4,4 miljoonaa tonnia lopputuotteita vuoteen 2023 mennessä (vuonna 2018 yhtiö tuotti 3,4 miljoonaa tonnia). Ilim-konsernin tuotantolaitokset sijaitsevat Arkangelissa, Irkutskissa, Leningradissa ja Moskovan alueella. Ilim-konserni vie tuotteitaan yli 70 maahan. Avainmarkkinat ovat vientimarkkinat, ja pääpartnerit ovat Aasian maat (erityisesti Kiina, jonne menee 40 % viennistä). 

  

LEHDISTÖTIEDOTE JA VALOKUVA LADATTAVISSA

Tämä lehdistötiedote englanniksi ja valokuva ovat saatavilla ANDRITZin kotisivuilla osoitteessa andritz.com/news.  Kuva voidaan julkaista veloituksetta, jos lähde mainitaan: ”Kuva: ANDRITZ”.

 

LISÄTIETOJA:

Kari Tuominen

Toimitusjohtaja, ANDRITZ Oy

P. 040 860 5186

kari.tuominen@andritz.com

andritz.com

 

 

LISÄTIETOJA:

Kari Tuominen

Toimitusjohtaja, ANDRITZ Oy

P. 040 860 5186

kari.tuominen@andritz.com

andritz.com

ANDRITZ-KONSERNI

Kansainvälinen teknologiakonserni ANDRITZ on yksi maailman johtavista laitosten, laitteiden ja palvelujen toimittajista vesivoimateollisuudelle, sellu- ja paperiteollisuudelle, metalli- ja teräs-teollisuudelle sekä kunnallisiin ja teollisiin erotusteknologiaratkaisuihin sekä eläinrehun ja biomassapellettien tuotantoon. Myös automaatio on tärkeä liiketoimintasegmentti, jossa ANDRITZ tarjoaa laajan valikoiman innovatiivisia tuotteita ja palveluita IIoT-sektorilla (teollinen internet) tuotenimellä Metris. Lisäksi kansainvälinen konserni toimii aktiivisesti energiantuotannon (höyrykattilalaitoksia, biomassakattiloita, soodakattiloita ja kaasutuslaitoksia energian tuotantoon) ja ympäristöteknologian alalla (savukaasunpuhdistuslaitoksia) sekä tarjoaa laitteita kuitukankaiden ja liukosellun tuotantoon sekä kuitulevyntuotantolaitoksia ja kierrätyslaitoksia.

 

Keskeiset arvot, joihin ANDRITZ on sitoutunut, ovat intohimo, kumppanuus, näkökulmat ja monipuolisuus. ANDRITZin pääkonttori sijaitsee Grazissa Itävallassa. ANDRITZ on luotettava ja asiantunteva liikekumppani, joka yli 170 vuoden kokemuksella ja 29 000 työntekijän voimin yli 280 toimipaikassa yli 40 maassa edesauttaa asiakkaitaan saavuttamaan liiketoiminta- ja kestävän kehityksen tavoitteensa.

 

 

ANDRITZ PULP & PAPER

ANDRITZin Pulp & Paper -liiketoiminta-alue on yksi maailman johtavista kaiken tyyppisen sellun,

paperin, kartongin ja pehmopaperin tuotannon ja jalostuksen kattavien laitosten, järjestelmien,

laitteiden ja kokonaisvaltaisten palvelujen toimittajista. Teknologiaratkaisuja hyödynnetään tukkipuun, kuitujen ja jätepaperin käsittelyssä, kemiallisen sellun, hiokkeen ja kierrätyskuitujen tuotannossa, kemikaalien talteenotossa ja uudelleenkäytössä, paperikoneen varustamisessa, paperin, kartongin ja pehmopaperin valmistuksessa, paperin liimauksessa, kiillotuksessa ja päällystyksessä sekä käsittelyssä. Palveluvalikoima kattaa järjestelmien ja koneiden modernisoinnin, udelleenrakentamisen, vara- ja kulutusosat, palvelut paikan päällä ja tehtaalla, prosessin suorituskyvyn optimoinnin, kunnossapidon ja automaation ratkaisut sekä koneen siirrot ja käytetyt laitteet. Toimialaan kuuluvat myös biomassa-, höyry- ja soodakattilat energian tuotantoon, kaasutuslaitokset ja savukaasujen puhdistuslaitokset, kuitukankaiden, liukosellun ja kuitulevyjen (MDF) tuotantojärjestelmät ja -laitokset sekä ratkaisut erilaisten jätemateriaalien silppuamiseen.

 

 

ANDRITZ Oy

ANDRITZ Oy on yksi maailman johtavista sellu- ja paperiteollisuuden järjestelmien, laitteiden ja palvelujen toimittajista. Sen tuotealueita ovat puunkäsittely, kuituprosessit, kemikaalien talteenotto ja massankäsittely. Lisäksi ANDRITZ Oy tarjoaa erilaisia biomassakattiloita ja kaasutuslaitoksia energian tuotantoon. Tampereella sijaitseva ANDRITZ Hydro Oy toimittaa järjestelmiä, laitteita ja palveluja vesivoimateollisuudelle. Suomessa ANDRITZ-yhtiöiden henkilöstön määrä on noin 1 300. Osaamiskeskukset ovat Kotkassa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Savonlinnassa, Tampereella ja Varkaudessa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. ANDRITZ Oy:n hallituksen puheenjohtajana toimii Wolfgang Leitner (ANDRITZ AG) ja toimitusjohtajana Kari Tuominen. Yhtiön omistaa itävaltalainen ANDRITZ AG.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia