GALERIE ART - KILPAILU RATKENNUT

Report this content

GALERIE ART -KILPAILU RATKENNUT M-realin ja Amerpapin yhdessä järjestämässä Galerie Art Design & Print Awards 2003 -kilpailussa kilpailtiin vuoden vuosikertomuksesta ja vuoden painotyöstä. Kilpailuun osallistui yhteensä 141 painotyötä. Fiskars voitti vuosikertomussarjan jo toisena vuotena peräkkäin. Ilahduttavaa oli nähdä viranomaistenkin panostavan laatuun, sillä Poliisien vuosikertomus sai kunniamaininnan. Kilpailussa tuomariston arvosteluperusteina olivat painotyön visuaalinen ilme sekä painojäljen laatu ja virheettömyys. Lisäksi sisällön osalta vaadittiin selkeyttä ja luettavuutta. Osallistumisen edellytys oli luonnollisesti se, että työ oli painettu Galerie Art - taidepainopaperille. Vuoden vuosikertomus Vuoden vuosikertomus -sarjassa oli 71 työtä, joista 13 parasta erottui joukosta selkeästi. Muissa töissä kuvitus ei pääosin liittynyt asiaan tai ratkaisut olivat turvallisia ja perinteisiä. Tuomaristo katsoi, että vuosikertomuksen pitäisi olla yrityskuvan mukainen. 1. sija: Fiskars vuosikertomus 2002 Tilaaja: Fiskars Oyj Abp / Leena Kahila-Bergh Mainostoimisto: Incognito Oy / Esa Ojala, Petteri Meriluoma, Minna Siikaniva, Sami Luukkanen, Pentti Hokkanen Kirjapaino: Libris Oy / Erkki Bäckström Perustelut: Persoonallinen kuvitus, upea kansi. Tuotemuotoilu tärkeä osa viestintää. Tukee brandia ja on johdonmukainen. Informaatio selkeästi esillä. 2. sija: SanomaWSOY vuosikertomus 2002 Tilaaja: Sanoma WSOY Oyj / Raija Kariola, Laura Vesa, Eeva-Kaisa Heikura Mainostoimisto: Incognito Oy / Kaarina Järveläinen, Keijo Vuorinen, Leena Salmi, Mats Vuorenjuuri Kirjapaino: F.G. Lönnberg / Antti Koskinen Perustelut: Graafisesti vahva, positiivisesti 80-lukulainen. Lööppimäisyys rohkea. Kaunein typografia. Kaksiosaisuus etu tälle vuosikertomukselle. Olisi ollut mahdollinen voittaja, jos kuvitus olisi ollut yhtä rohkea kuin muutoin. 3. sija: Kemira vuosikertomus 2002 Tilaaja: Kemira Oyj / Helena Laaksonen, Timo Leppä Mainostoimisto: Incognito Oy/ Esa Ojala, Ari Rantala, Eeva-Maija Manninen, Mira Kariola, Pentti Hokkanen, Minna Siikaniva Kirjapaino: Sävypaino / Ari Neejärvi Perustelut: Hyvä kuvitus, typografisesti hallittu. Selkeä, ilmava. Hieno rakenne, värikkyys. Asia löytyy ja taulukot ovat selkeät. Kunniamaininta: Poliisi 2002 Tilaaja: Sisäasiainministeriön poliisiosasto Mainostoimisto: Ahoy! / Jussi Aho Kirjapaino: Erweko Painotuote Oy / Tomi Hakala Perustelut: Raflaava kuvitus, positiivinen. Viranomainen tehnyt hyvän vuosikertomuksen. Vuoden painotyö Tuomaristo valitsi Vuoden painotyö -sarjan 70 työstä 12 jatkoon. Valintaa vaikeuttivat hyvin erilaiset painotyöt, mutta voittajat erottuivat selkeästi. 1. sija: Koditon-kirja Tilaaja: Musta Taide / Tuomo Juhani Vuorenmaa Valokuvat: Ben Kaila Suunnittelija: Graafiset Neliöt / Jorma Hinkka, Repromestarit Oy / Timo Lagerström Kirjapaino: Erweko Painotuote Oy / Erkki Kyllönen Perustelut: Korkeatasoiset kuvat. Upea painotyö. Ansiokas typografia. Aihe koskettava ja puhutteleva. Elementit tasapainossa. Nidonta aiheeseen sopiva sidontaratkaisu. 2. sija: Valotus-kirja Tilaaja: Lahden ammattikorkeakoulu Muotoiluinstituutti / Pauliina Pasanen, Helena Hokkanen Suunnittelija: Taru Staudinger Digitaalinen kuvankäsittely: Jani Mahkonen, Juha Ruuska Kirjapaino: Markprint Oy / Arto Näveri, Matti Pukkila Perustelut: Miellyttävä formaatti. Ajassa kiinni oleva. Mustavalko- ja värikuvat toimivat hyvin yhdessä. Kokonaisuutena hyvä. 3. sija: Suunto-esite Tilaaja: Ursuk Oy / Lassi Virtanen Mainostoimisto: Mainostoimisto Synergia Oy / Rami Tiihonen Kirjapaino: Painotalo Auranen Oy / Lasse Kosonen Perustelut: Hyvää graafista suunnittelua. Kiinnostava ja tyylikäs. Vetoaa kohderyhmään. Todennäköisesti säilytetään. Tuomariston kokoonpano Tuomaristoon kuuluivat päägraafikko Anna Lehtonen Kustannusosakeyhtiö Otavasta, AD Petteri Järvelin Mainostoimisto PHS TBWA:sta, typograafikko Erkki Johannes Helenius Reservistä, viestintäjohtaja Pekka Kivelä Metsäliitto-Yhtymästä ja tiedottaja Mauri Levomäki Okopankki Oyj:stä. Lisätietoja Jari Kainulainen, markkinointipäällikkö, Amerpap Oy, puh. 09 348 300, GSM 050 324 2409, e-mail: jari.kainulainen@amerpap.fi. AMERPAP OY Jari Kainulainen markkinointipäällikkö ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2003/06/11/20030611BIT00690/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2003/06/11/20030611BIT00690/wkr0002.pdf