Anvia ryhtyy rakentamaan kuituverkkoja Suomen kasvukeskuksiin
Tiedotusvälineille 4.3.2016
Suomen neljänneksi suurin teleoperaattori Anvia ryhtyy rakentamaan kuituverkkoja suomalaisiin kasvukeskuksiin. Tällä hetkellä Anvialla on omia verkkoja Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa. Nyt tavoitteena on voimakas laajentuminen kansalliseksi operaattoriksi.
”Mobiiliverkot eivät riitä tietoliikenteen rajuun kasvuun, kun digitaaliset palvelut ja liikkuvan kuvan välittäminen lisääntyvät. Suomen kolme suurta operaattoria panostavat pääasiassa mobiiliverkkoon. Monilla tiheäänkin asutuilla alueilla ei yksinkertaisesti ole saatavissa nopeita kiinteän verkon liittymiä, vaikka kysyntää olisi. Myös Helsingissä asukkaat ovat itse perustaneet verkko-osuuskuntia kuituliittymien rakentamiseksi. Suomalaisilla kuluttajilla ja organisaatioilla on tarve saada kuituverkon tuomat edut. Haluamme vastata kysyntään ja laajentaa palveluamme”, kertoo Anvian toimitusjohtaja Mika Vihervuori.
Valtakunnalliseen laajentumiseen Anviaa ajaa myös sen halu kasvaa. Anvialla on jo vahva asema pohjalaismaakunnissa, ja siellä nopean laajakaistan saatavuus onkin Suomen parasta. Kasvua saadakseen Anvian täytyy laajentua uusille alueille. Kansallisen kasvun rinnalla Anvia seuraa edelleen myös Ruotsin markkinoita ja kasvumahdollisuuksia siellä.
Laajentumisen mahdollistamiseksi Anvia Oyj on sopinut Finda Oy:n kanssa järjestelystä, jonka myötä Finda Oy:stä tulee Anvia Telecom Oy:n osakkeenomistaja 42 %:n osuudella. Vastikkeeksi Finda suuntaa osakeannin Anvia Oyj:lle. Osakeannissa annetaan merkittäväksi Findan A-sarjan osakkeita. Järjestelyn toteutumisen jälkeen Anvia Oyj omistaa 13 % Findasta, joka on ICT-alan kehittämiseen, omistamiseen ja siihen liittyvään sijoitustoimintaan erikoistunut konserni. Kaupan arvo on noin 50 miljoonaa euroa.
”Finda tuo merkittävää osaamista ja voimavaroja Anvia Telecomin kasvustrategian toteuttamiseen. Finda on toiminut Suomen ICT-alalla pitkään ja tuo myös uskottavuutta hankkeeseemme. On mahdollista, että mukaan tulee jatkossa muitakin kiinteän verkon kehittämiseen sitoutuneita kumppaneita”, sanoo Anvian hallituksen puheenjohtaja Bengt Beijar.
”Sopimus Anvian kanssa on merkittävä askel Findan strategian toteuttamisessa, ja olemme tyytyväisiä saadessamme Anvia Telecom Oy:stä uuden tukijalan ICT-sijoitustemme joukkoon. Anvia Telecomilla on hyvät edellytykset kasvaa ja laajentaa kiinteän verkon liiketoimintaansa. Haluamme olla Anvia Telecomissa pitkäjänteinen ankkuriomistaja ja tuoda yhtiölle osaamista ja voimavaroja sen toteuttaessa kasvustrategiaansa”, toteaa Finda Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Leino.
Järjestelyn toteutuminen on ehdollinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnälle. Järjestely arvioidaan saatavan päätökseen vuoden 2016 toisen vuosineljänneksen aikana.
Anvia tekee teleliiketoiminnassaan myös rakenteellisia muutoksia. Anvia Telecom Oy:n asennus- ja verkonrakennustoiminta yhtiöitetään tätä varten perustettavaan tytäryhtiöön. Yhtiöittämisen tarkoituksena on kehittää toimintaa joustavammaksi ja tehokkaammaksi sekä luoda mahdollisuus myydä asennuspalveluita myös muille kuin Anvialle. Näin voidaan hyödyntää olemassa olevaa osaamista ja resursseja entistä laajemmin.
”Kaikkien nyt suunniteltujen toimien tarkoituksena on kehittää Anviaa, sen kilpailukykyä ja omistaja-arvoa. Anvia ei myöskään unohda pohjalaisia asiakkaitaan. Verkkoinvestointeja jatketaan Pohjanmaalla nykytasolla”, Bengt Beijar toteaa.
Lisätietoja
Anvia Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Bengt Beijar, puh. 050 525 9788
Anvia Oyj:n toimitusjohtaja Mika Vihervuori, puh. 040 720 2140
Finda Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Leino, puh. 044 044 2523
Anvia on suomalainen tieto- ja viestintäteknologian asiantuntija ja Suomen neljänneksi suurin tietoliikenneoperaattori. Asiakasläheisillä ja laadukkailla ratkaisuillaan Anvia auttaa asiakkaitaan menestymään, viihtymään, pitämään yhteyttä ja kokemaan turvallisuuden tunnetta. Anvia-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli 131 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä on noin 750. www.anvia.fi
Avainsanat: