Apetit on sopinut Viljakaupan Baltian liiketoimintojen myymisestä

Report this content

Apetit Oyj, sisäpiiritieto 28.12.2021 klo 9.30

Apetit on sopinut Viljakaupan Baltian liiketoimintojen myymisestä

Apetit-konsernin tytäryhtiö Avena Nordic Grain on sopinut Viljakauppa-liiketoiminnan Baltian toimintojen myymisestä Scandagra-konsernille, joka on johtava maatalousalan toimija Baltian maissa.

Liiketoimintakauppa sisältää Avenan Viron ja Liettuan yhtiöiden liiketoiminnan. Liiketoimintakaupalla ei ole merkittävää tulosvaikutusta. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen aikana ja sen toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää sekä Virossa että Liettuassa.

Vuonna 2020 Avenan Viron ja Liettuan yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 94 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 23. Liiketoimintakaupan myötä Viron ja Liettuan yhtiöiden henkilöstö siirtyy Scandagran palvelukseen.

”Järjestely tervehdyttää Viljakaupan liiketoimintaa merkittävästi. Liiketoimintakauppa on myös strategiamme mukainen, sillä olemme jo aiemmin kertoneet avoimuudesta strategiaamme sopiville yritysjärjestelyille”, sanoo toimitusjohtaja Esa Mäki.

Apetit Oyj

Lisätietoja:

Esa Mäki, toimitusjohtaja, puh. 010 402 2100

Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja. Lisäksi jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä ja rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi sekä käymme viljakauppaa kansainvälisesti. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 293 miljoonaa euroa.

Tilaa