Apetit on tehnyt päätöksen bioenergialaitoksen rakentamisesta

Report this content

Apetit Oyj, pörssitiedote 19.8.2019 klo 15:00

Apetit Oyj on tehnyt päätöksen ja allekirjoittanut sopimuksen Kirkkonummen rypsiöljynpuristamon yhteyteen rakennettavan bioenergialaitoksen toteuttamisesta hankkeelle myönnetyn ympäristöluvan myötä. Laitoksen on tarkoitus valmistua lokakuussa 2020. Apetit tiedotti bioenergialaitoksen rakentamisesta 16.8.2018.

Investoinnin kustannukset ovat täsmentyneet aikaisemmasta noin 3,7 miljoonasta eurosta 5,2 miljoonaan euroon. Yhtiö on saanut myönteisen päätöksen työ- ja elinkeinoministeriön uusiutuvaan energiaan perustuville hankkeille myönnettävästä investointituesta alun perin elokuussa 2018. Nyt tuen kokonaismäärää on nostettu noin 490 000 euroon vastaamaan hankkeen täsmentyneitä kustannuksia.

Bioenergialaitos korvaa nykyisen uusiutumattomiin polttoaineisiin perustuvan energiaratkaisun. Se pienentää merkittävästi koko konsernin hiilidioksidipäästöjä sekä kasvattaa tehtaan energiaomavaraisuutta.

Apetit Oyj

Lisätietoja:

Juha Vanhainen, toimitusjohtaja, puh. 010 402 2100

Sanna Väisänen, johtaja, viestintä, markkinointi ja sijoittajasuhteet, puh. 010 402 4041

Apetit on kasvisten ykkönen, vahvasti kotimaiseen ruoan alkutuotantoon toimintansa perustava elintarvikeyhtiö. Luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla terveellisiä, maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja. Lisäksi jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä ja rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi sekä käymme viljakauppaa kansainvälisesti. Haluamme olla kasvipohjaisten ruokaratkaisujen edelläkävijä. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Apetitin liikevaihto vuonna 2018 oli 283 miljoonaa euroa. Lue meistä lisää osoitteessa apetit.fi.

Tilaa