KUTSU YHTIÖKOKOUKSEEN

LÄNNEN TEHTAAT OYJ                Pörssi-ilmoitus  13.3.2003

KUTSU YHTIÖKOKOUKSEEN

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka
pidetään torstaina 3. päivänä huhtikuuta 2003 alkaen klo 14.00 Säkylän
Iso-Vimmassa Lännen Tehtaat Oyj:n ruokalassa.
        
Kokouksessa käsitellään:

1.Yhtiöjärjestyksen 11§:n mukaan varsinaisen yhtiökokouksen
  käsiteltäväksi kuuluvat asiat.

2.Hallituksen ehdotusta, jonka mukaan yhtiön hallitus
  valtuutetaan päättämään yhtiön omien osakkeiden luovuttamisesta
  osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen. Valtuutuksen
  kohteena on yhtiölle 13.4.2000 pidetyn yhtiökokouksen
  valtuutuspäätöksen perusteella hankitut 65.000 omaa osaketta. Hallitus
  valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia
  osakkeita luovutetaan. Osakkeet voidaan luovuttaa yhdessä tai
  useammassa erässä hallituksen päättämällä tavalla yrityskauppojen tai
  muiden yritysjärjestelyjen yhteydessä tai muuhun vastaavaan
  tarkoitukseen, jonka hallitus näkee tarkoituksenmukaiseksi. Osakkeiden
  luovuttaminen voidaan toteuttaa myös Helsingin Pörssin järjestämässä
  julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeiden luovutushinta on niiden
  luovutushetken käypä arvo, joka määräytyy Helsingin Pörssin
  järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet voidaan luovuttaa
  myös muuta kuin rahavastiketta vastaan. Hallitus ei saa tehdä päätöstä
  merkintäetuoikeudesta poikkeamisesta yhtiön lähipiiriin kuuluvan
  hyväksi. Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen
  päätöksestä lukien.
  
Osingonmaksu

Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta
2002 maksetaan osinkoa 0,30 euroa osaketta kohden. Osinko maksetaan
osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 8.4.2003 on merkitty
Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön omistajaluetteloon.
Osingonmaksupäiväksi ehdotetaan 15.4.2003.
  
Osallistuminen yhtiökokoukseen
  
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka
24.3.2003 on merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n
ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon.

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on myös osakkeenomistajalla, joka on
ennen 20.5.1995 merkitty yhtiön osakerekisteriin. Tällöin
osakkeenomistajan on esitettävä yhtiökokouksessa osakekirjansa tai muu
selvitys siitä, ettei osakkeiden omistusoikeutta ole siirretty arvo-
osuustilille.

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on
ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään 1.4.2003 klo 16.00 mennessä joko
kirjallisesti osoitteella: Lännen Tehtaat Oyj, PL 100, 27801 Säkylä,
faksitse numeroon (02) 8397 4022, puhelimitse numeroon (02) 8397
4011/Arja Antikainen tai sähköpostilla osoitteeseen
arja.antikainen@lannen.fi. Kirjeen on oltava perillä ennen
ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydämme
toimittamaan yllämainittuun osoitteeseen ennen ilmoittautumisajan
päättymistä.
  
Tilinpäätösasiakirjat sekä muut osakeyhtiölain edellyttämät asiakirjat
ovat nähtävillä viikon ajan ennen yhtiökokousta yhtiön pääkonttorissa,
Lännen Tehtaat Oyj, Maakunnantie 4, 27820 Säkylä. Jäljennökset
asiakirjoista lähetetään osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää.


Säkylässä, maaliskuun 11. päivänä 2003

LÄNNEN TEHTAAT OYJ
Hallintoneuvosto



Tilaa