Lännen Tehtaat suunnittelee etanolituotannon käynnistämistä

Report this content
LÄNNEN TEHTAAT OYJ             PÖRSSITIEDOTE 10.4.2006 klo 12.00

Lännen Tehtaat suunnittelee etanolituotannon käynnistämistä

Lännen Tehtaat on tehnyt perusselvityksen polttoaine-etanolituotannon
käynnistämisen edellytyksistä Länsi-/Lounais-Suomen alueella. Selvitysten mukaan
seudulla on Suomen parhaat edellytykset polttoaine-etanolin tuotantoon. Alueella
on riittävä ohranviljelypotentiaali etanolitehtaan raaka-aineeksi. Alueella on
myös toinen Suomen sikatuotannon keskittymistä, mikä on tärkeää etanolitehtaan
sivutuotteena syntyvien rehujakeiden hyödyntämisen kannalta. Lisäksi alueella on
useita rehutehtaita, jotka voivat käyttää osan etanolitehtaan sivutuotteista
rehujen raaka-aineena. Selvityksen perusteella rehuteollisuuteen integroituna
polttoaine-etanolia voidaan valmistaa Suomessa kannattavasti.

Alustavan suunnitelman mukaan tehdas valmistaa etanolia 66 miljoonaa kiloa eli
83,5 miljoonaa litraa vuodessa. Tämän lisäksi etanolitehtaan sivutuotteena syntyy
rehuja yhteensä 100 miljoonaa kiloa. Investoinnin alustava kustannusarvio on 45
miljoonaa euroa. Nykyhinnoilla etanolista ja rehujakeista kertyvä liikevaihto on
noin 50 miljoonaa euroa. Yritys työllistää noin 40 henkeä. Tuotanto voisi
käynnistyä vuoden 2008 puolivälissä.

Alustavassa selvityksessä tuotantolaitos on suunniteltu sijoitettavaksi Säkylään
Iso-Vimman teollisuusalueelle. Säkylässä sivutuotteiden jalostuksessa voitaisiin
hyödyntää alueella sijaitsevaa Lännen Rehun kuivaamoa. Alueella on myös
riittävästi kapasiteettia etanolitehtaan jätevesien käsittelyyn. Sijainti
sokeritehtaan yhteydessä mahdollistaisi myös kiintiön ylittävän sokerin
jalostamisen etanoliksi. Seudulla on valmiina myös toimivat raaka-aineen
varastotilat Kokemäellä, Raumalla ja Loimaalla. Lisäksi viljaliikkeillä on
Satakunnassa merkittävät varastotilat.

Etanolitehtaan sijainnin kannalta tärkeitä ovat ohraraaka-aineen saanti ja
kuljetuskustannukset sekä rehukomponenttien myynti ja kuljetusetäisyys tehtaalta
kotieläintiloille. Näiden tekijöiden suhteen Säkylän sijainti on hyvä. Etanolin
toimitusten kannalta satamayhteys on tärkeä. Hyödyntämällä Rauman satamassa
olevaa infrastruktuuria Säkylästä on mahdollisuus kilpailukykyisiin
laivakuljetuksiin.

Lännen Tehtaat on alustavien selvitysten perusteella päättänyt käynnistää
etanolitehtaan rakentamisen edellytyksenä olevan ympäristövaikutusten
arviointimenettelyn Säkylän tehdasinvestointia varten. YVA-menettely on
edellytyksenä ympäristöluvan hakemiselle ja menettelyyn on arvioitu kuluvan
enintään yksi vuosi. Lännen Tehtaat on myös päättänyt hakea hankkeelle kauppa- ja
teollisuusministeriöltä energiainvestointeihin tarkoitettua investointitukea.

Suomessa ei ole tehty päätöksiä biopolttoaineiden tukemisesta veroratkaisuin tai
edellyttämällä biopolttoaineiden käyttöä säätämällä biokomponentin lisäyspakko
liikennepolttoaineisiin. Investoinnin edellytyksenä on, että lainsäädännöllä
luodaan riittävän pitkäaikaiset edellytykset liikenne-etanolin kotimaiselle
kulutukselle.

Etanolin tuotannon kannattavuus on ensi sijassa riippuvainen etanolin
hintakehityksestä. Etanolin hinta määräytyy maailmanmarkkinoilla, eikä
kotimaisella kulutuksella tai tarjonnalla ole ratkaisevaa vaikutusta
lopputuotteen hintaan. Tuotteen arvo on luonnollisesti suurin silloin, kun se
kulutetaan tuotantoalueella. Etanolin hinta on noussut voimakkaasti viimeisen
vuoden aikana.

Etanolin tuotanto Suomessa voi olla kannattavaa vain, kun se perustuu kotimaisiin
raaka-aineisiin. Maatalouden kyky vastata ohrantuotannon kysyntään on rajallinen.
Arviomme mukaan 250 000 tonnia ohraa voidaan hankkia etanolin tuotantoon ilman,
että kysynnän kasvu aiheuttaa merkittävää raaka-aineen hintapainetta. Mikäli
ohraetanolin tuotanto kasvaa suunnitellusta merkittävästi, kysynnän kasvu nostaa
ohran hintaa niin, että tuotannon kannattavuusedellytykset heikkenevät.

Etanoliliiketoiminta on tarkoitus käynnistää perustettavan osakeyhtiön lukuun.
Hanke voidaan toteuttaa joko yksin tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Myös
muut sijoituspaikkakunnat kuin Säkylä voivat tulla kysymykseen, mikäli joku muu
paikkakunta osoittautuu lopullisessa tarkastelussa Säkylää edullisemmaksi.
Keskustelut mahdollisten kumppaneiden kanssa voidaan käynnistää suunnitelmien
täsmentämisen jälkeen syksyllä 2006.

LÄNNEN TEHTAAT OYJ

Matti Karppinen
toimitusjohtaja


Lisätiedot: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. 010 402 00

Jakelu:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi



Tilaa