Tero Heikkinen nimitetty Apetit Oyj:n talousjohtajaksi

Report this content

Tero Heikkinen nimitetty Apetit Oyj:n talousjohtajaksi

Apetit Oyj, Pörssitiedote 1.3.2018 klo 8:40

Tero Heikkinen (KTM) on nimitetty Apetit Oyj:n talousjohtajaksi 1.3.2018 alkaen. Heikkinen on toiminut Apetitin väliaikaisena talousjohtajana 27.11.2017 lähtien. Hän raportoi toimitusjohtaja Juha Vanhaiselle ja on konsernin johtoryhmän jäsen.

Heikkinen on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Apetit Oyj:n Group Controllerina, Apetit-konsernin tytäryhtiön Avena Nordic Grain Oy:n talouspäällikkönä sekä taloushallinnon eri tehtävissä Tecnotree Oyj:ssä.

”Olen tyytyväinen löytäessämme sopivimman henkilön talousjohtajan tehtävään yhtiön sisältä. Tero Heikkisellä on oikeanlaista osaamista ja kokemusta tehtävään. Olenkin vakuuttunut, että hän pystyy parhaalla mahdollisella tavalla tukemaan Apetitin strategista tavoitetta kasvipohjaisen ruokaratkaisujen edelläkävijyyden saavuttamiseksi sekä tuomaan vahvaa näkemystä yhtiön uudistumiseen, kansainvälistymiseen sekä tehokkuuden edelleen parantamiseen”, sanoo toimitusjohtaja Juha Vanhainen.


Apetit Oyj

Juha Vanhainen


Lisätietoa:

Juha Vanhainen, toimitusjohtaja, puh. 010 402 00


Apetit on kasvisten ykkönen, vahvasti kotimaiseen ruoan alkutuotantoon toimintansa perustava elintarvikeyhtiö. Luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla terveellisiä, maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja. Lisäksi jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä ja rehupuristeita sekä käymme viljakauppaa kansainvälisesti. Haluamme olla kasvipohjaisten ruokaratkaisujen edelläkävijä. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Apetitin liikevaihto vuonna 2017 oli 314 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 557. Lue meistä lisää osoitteessa apetitgroup.fi.

Tilaa

Liitteet & linkit