Atea kasvatti liikevaihtoaan ja kannattavuuttaan – Suomen Atea kasvoi ja paransi tulostaan

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 5.2.2015 – Pohjoismaiden ja Baltian suurin it-infrastruktuuritoimittaja Atea-konserni kasvatti vuonna 2014 liikevaihtoaan 11,3 % ja operatiivista tulostaan (EBITDA) 19,7 % edellisvuotisesta. Suomessa Atea kasvoi ja teki 1,6 miljoonan euron operatiivisen tuloksen (EBITDA) vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä.

Atea-konsernin liikevaihto oli vuoden 2014 viimeisellä neljänneksellä 884,1 miljoonaa euroa eli vakiokursseilla laskettuna 10,3 % enemmän kuin vastaavalla jaksolla vuonna 2013 ja operatiivinen tulos (EBITDA) 46,7 miljoonaa euroa, jossa on 9,7 % kasvua vuoteen 2013 verrattuna.

Konsernin vuoden 2014 liikevaihto ylsi 2943,0 miljoonaan euroon mikä on vakiokursseilla laskettuna 11,3 % korkeampi kuin vuonna 2013. Vuoden 2014 operatiivinen tulos (EBITDA) oli 114,7 miljoonaa euroa, mikä tuo 19,7 % kasvua edellisvuotiseen.

Operatiivista kasvua ja strategisia yritysostoja

“Atean liikevaihdon ja kannattavuuden kasvu oli seurausta hyvästä myynnin kehityksestä kaikilla liiketoiminta-alueillamme. Toteutimme viimeisen neljänneksen aikana myös kaksi merkittävää yritysostoa, kun Axcess Tanskassa ja Imento Norjassa liittyivät meihin, arvioi Atean konsernijohtaja Steinar Sønsteby.

“Paransimme vuonna 2014 taloudellista tulostamme, kasvatimme markkinaosuuttamme sekä investoimme organisaatiomme osaamisiin. Voinkin sanoa, että lähdemme vuoteen 2015 paremmista asemista kuin koskaan”, Sønsteby jatkaa.

Suomessa investoitiin tietotekniikkaan nihkeästä taloustilanteesta huolimatta

Atea Finland Oy:n vuoden 2014 liikevaihto kasvoi 204,3 miljoonaan euroon eli 14,2 % edellisvuotista suuremmaksi ja operatiivinen tulos (EBITDA) kasvoi 3,1 miljoonaan euroon (1,0 miljoonaa euroa vuonna 2013). Vuoden 2014 viimeisen neljänneksen liikevaihto ylsi 55 miljoonaan euroon ja operatiivinen tulos (EBITDA) 1,6 miljoonaan euroon.

– Myyntimme kasvoi vuoden 2014 aikana tasaisesti kaikilla osa-alueilla – laitteissa, ohjelmistoissa ja palveluissa – vaikka markkina- ja kilpailutilanne on ollut jatkuvasti tiukka. Erityisesti mobiliteetti on toiminut kasvun ajurina ja se on vaikuttanut yritysten tarpeeseen kehittää koko IT-arkkitehtuuriaan. Pidän tätä hyvänä saavutuksena, kun tiedämme kuinka pientä talouskasvu Euroopassa on viime vuosina ollut, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen kertoo.

– Laajemmassa kuvassa olen iloinen, että suomalaiset yritykset ja organisaatiot investoivat nyt it-infrastuktuuriin ja siihen liittyvään osaamiseen. Ajanmukainen tietotekniikka ja ict-johtaminen parantaa todellista kilpailukykyä sekä kotimaan että kansainvälisillä markkinoilla, Juha Sihvonen toteaa.

Neljännesvuosikatsaus ja materiaalit englanniksi osoitteessa www.atea.com/reports

Lehdistötilaisuus webcastina osoitteessa www.atea.com/webcast

Pörssitiedote englanniksi osoitteessa www.atea.com/ose

Lisätietoja, Suomi:

Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134

Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Lisätietoja, konserni:
Steinar Sønsteby, CEO Atea ASA, mobile +47 930 55 655

Robert Giori, CFO Atea ASA, mobile +47 934 09 188

Atea

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6100 työntekijää 83 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 2,8 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atealaisia on noin 350.

www.atea.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit