Atea toteuttaa Oras Groupille ict-ulkoistuspalvelut Euroopassa

Report this content

Lehdistötiedote 2.12.2015

Oras Group on valinnut Atean ict-palvelukumppanikseen. Atean tuottamiin palveluihin kuuluvat konsernitasolla käyttäjätukipalvelut sekä työasema-, käyttäjä- ja palvelinympäristön hallinta. Palveluiden ja järjestelmien siirto aiemmalta kumppanilta Atealle on parhaillaan käynnissä. Sopimuskausi on kolme vuotta, minkä jälkeen sopimus jatkuu osapuolten päätöksen mukaan toistaiseksi. Oras Group ja Atea ovat tehneet ict-hankeyhteistyötä jo vuosia.

Oras Group laajeni syksyllä 2013 saksalaisen hanavalmistaja Hansa Metallwerke AG:n yritysostolla, joka lähes kaksinkertaisti Oras Groupin liikevaihdon. Samalla tuli tarve harmonisoida tukipalveluita kun uuden konsernin ict-palvelut yhdistettiin. Saksankieliset toimipisteet saavat Atean Service Deskin tukipalvelut omalla kielellään, ja lisäksi kielivalikoimaan kuuluvat suomi ja englanti.

– Olemme seuranneet iloisina pitkäaikaisen asiakkaamme Oras Groupin kansainvälistä kasvua. On hienoa olla mukana tässä kasvussa varmistamassa yrityksen kilpailukykyä sekä työn tuottavuutta ja mielekkyyttä toimivilla ict-palveluilla, Atean Solution Manager Olli Kinnunen sanoo.

Perustietotekniikkapalveluiden ulkoistuksella Oras Groupin omat ict-asiantuntijat voivat keskittyä liiketoimintalähtöiseen tietotekniikan kehittämiseen.

– Jokainen tuotantoketjumme vaihe nojaa tietotekniikkaan, joten omien asiantuntijoidemme tehtävänä on varmistaa järjestelmien toimintakunto nyt ja ajanmukainen kehittyminen kohti tulevaisuutta. Valitsimme Atean ulkoistuskumppaniksemme, sillä yhtiö pystyy täyttämään Euroopan laajuisen organisaatiomme tarpeet ja on osoittanut edellyttämäämme palveluhenkisyyttä ja halua kehittää yhteistyötä kanssamme, Oras Groupin tietohallintopäällikkö Aki Saurimaa sanoo.

Oras Groupin ja Atean pidemmän tähtäimen suunnitelmiin kuuluu muun muassa seuraavan sukupolven tukipalvelut, joissa itsepalvelulla ja automaatiolla saadaan yksinkertaiset asiat ripeästi ja helposti hoidettua. Esimerkiksi lähituen tavallisimpiin tehtäviin kuuluva unohtuneiden salasanojen vaihtaminen automatisoidaan.

Matkapuhelinhankinnat Atean Free Choice -mallilla

Palvelu-ulkoistuksen ohella Oras Group hankkii älypuhelimet Suomen työntekijöilleen Atean Free Choice -hankintamallilla, jossa työntekijät voivat halutessaan valita vakiopuhelimesta poikkeavia, itselleen sopivampia malleja laajasta valikoimasta. Free Choicessa hankintakustannukset työntekijää kohden on vakioitu, työnantaja vuokraa laitteet ja vakiokustannukset ylittävältä osuudelta vuokran maksaa työntekijä. Vuokra-ajan lopussa laite jää työntekijälle.

– Matkapuhelin on hyvin henkilökohtainen työväline ja uskomme mieluisten työvälineiden olevan osa myönteistä työnantajamielikuvaa. Tähän asti haasteena ovat olleet tasavertaisuuden toteutuminen ja kustannusten hallinta: laitteiden hintahaarukka on laaja ja jokaisella on omat mieltymyksensä. Atean Free Choice -mallissa nämä on ratkaistu, Aki Saurimaa sanoo.

Lisätietoja:

Olli Kinnunen, Solution Manager, Atea Finland Oy, puh. 040 500 3157

Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Atea

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6800 työntekijää 90 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2014 oli noin 2,9 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atealaisia on noin 350. www.atea.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit