Atean markkinaosuus jatkoi kasvuaan
LEHDISTÖTIEDOTE 12.7.2013 – Pohjoismaiden ja Baltian johtava IT-palvelukonserni Atea kasvatti markkinaosuuttaan vuoden 2013 toisella neljänneksellä. Konsernin liikevaihto kasvoi 3,0 % yltäen 722,9 miljoonaan euroon.
Atea-Konsernin toisen neljänneksen liikevaihto nousi vakiokursseilla laskettuna 3,0 % edellisvuotisesta ja ylsi 722,9 miljoonaan euroon. Ohjelmistomyynti kasvoi 10,5 %, palvelut 10,1 %, mutta laitemyynti putosi 3,4 %. Vuoden 2013 ensimmäisen puoliskon liikevaihto kasvoi Atea-konsernissa 4,2 %, kun koko alan liikevaihto supistui 0,2 %, joten Atea kasvatti markkinaosuuttaan.
Konsernin toisen neljänneksen operatiivinen tulos (EBITDA) oli 18,4 miljoonaa euroa, kun se oli ollut edellisen vuoden vastaavana aikana 20,3 miljoonaa euroa.
”Euroopan talousahdinko painaa IT-markkinoita. Suomessakin suuret asiakkaat ovat lykänneet tai vähentäneet investointejaan ja se on alkuvuoden aikana heijastunut laitemyyntiin ja laitetoimituksia tukevaan projektiluonteiseen palvelumyyntiin. Viime vuonna päättynyt valtionhallinnon ohjelmistosopimus on myös laskenut ohjelmistoliikevaihtoamme, mutta operatiivinen tuloksemme pysyi silti edellisvuoden tasolla. Se kertoo, että ohjelmisto- ja palvelumyynnin kannattavuus on parantunut. Lisäksi olemme tehneet merkittäviä ulkoistussopimuksia alkuvuoden aikana, joiden vaikutus alkaa näkyä vuoden 2013 lopulla”, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen kertoo.
Suomessa liikevaihto laski 54,5 miljoonasta eurosta 44,6 miljoonaan euroon johtuen yleisestä laitemyynnin vähenemisestä sekä päättyneestä valtionhallinnon ohjelmistosopimuksesta. Operatiivinen tulos oli Suomessa 0,5 miljoonaa euroa.
Neljännesvuosikatsaus ja materiaalit englanniksi osoitteessa www.atea.com/reports
Lehdistötilaisuus webcastina osoitteessa www.atea.com/webcast
Pörssitiedote englanniksi osoitteessa www.atea.com/ose
Lisätietoja, Suomi:
Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134
Sarita Laras, viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040
Lisätietoja, konserni:
Claus Hougesen, CEO Atea ASA, puh. +45 3078 1200
Atea lyhyesti
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6300 työntekijää 82 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli noin 2,8 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atealaisia on noin 400.
Avainsanat: