Sarlin ulkoistaa it-palvelut Atealle
Lehdistötiedote 23.10.2013
Teollisen paineilman, automaation sekä energia- ja ympäristöteknologian ratkaisutoimittaja Sarlin ulkoistaa Atealle konesalipalvelut, työasemien elinkaaripalvelut ja lähitukipalvelut. Ulkoistukseen sisältyy myös Sarlinin it-ympäristön kehittämispalveluita. Sopimuksen kesto on kolme vuotta kahden lisävuoden optiolla ja rahallinen arvo yhteensä reilun miljoonan euron luokkaa.
”Ulkoistuksessa ratkaisevaa ovat sekä sujuvat prosessit että kehittäjän ote. Päivittäisessä työssä ratkaisee ripeä ja systemaattinen tapa toimia, pidemmällä tähtäimellä asiakas saa eniten lisäarvoa kumppanista, joka pystyy suorittavan työn ohella myös tarjoamaan ratkaisuja ict-asioiden kehittämiseksi”, Atean toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo.
Atea vastaa käytännössä kaikista Sarlinin ict-infran ylläpitopalveluista yksittäisen hiiren tilauksesta toiminnanohjausjärjestelmän palvelinalustan ylläpitoon.
Kilpailutuksen ratkaisi Atean hyväksi osaamistaso eri ratkaisualueilla, palvelukyky ja ymmärrys Sarlinin liiketoiminnasta.
”Kilpailutimme konesalikapasiteettipalvelut sekä työasemien elinkaaripalvelut, sillä kaipasimme aiempaan kumppanuuteen nähden aktiivisempaa kehittämisotetta palveluiden toteuttamisen lisäksi”, Sarlinin it-päällikkö Sakari Puhakka sanoo.
Lisätietoja:
Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134
Sarita Laras, viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040
Atea
Atea on Pohjoismaiden ja Baltian maiden johtava it-infrastruktuuriratkaisujen, -tuotteiden ja palveluiden kokonaistoimittaja. Suomessa Atealla on maanlaajuinen myynti- ja palveluorganisaatio, johon kuuluu noin 400 työntekijää. Atea-konserni on listattu Oslon pörssissä, ja sen liikevaihto on runsaat 2,5 miljardia euroa. Konsernilla on noin 6 300 työntekijää ja 82 toimipistettä.
Avainsanat: