24/7 käyvään Varkauden rehutehtaaseen tehdään tulevana talvena investointeja

Report this content

A-Rehun Varkauden rehutehtaalla siirryttiin syyskuun alussa työskentelemään keskeytymättömässä kolmivuorossa. Tehtaan käyttöpäällikkö Panu Huikku kertoo, että tuotantovolyymit ovat Varkaudessa kasvaneet tasaisesti ja muutos oli tarpeen, jotta tehtaan koko kapasiteetti olisi käytettävissä.

A-Rehu myös investoi Varkauden rehutehtaaseen tulevana talvena merkittävästi. Tehtaaseen rakennetaan kuusi uutta tuotesiiloa. "Uudet tuotesiilot parantavat palvelutasoamme", Panu Huikku iloitsee. Siilot saadaan käyttöön alkuvuodesta 2014.

"Jos A-Rehun kasvuvauhti Itä-Suomessa jatkuu tällaisena, turvataan nyt tehdyillä investoinneilla kapasiteetti vain muutamaksi vuodeksi eteenpäin", A-Rehun toimitusjohtaja Jari Leija toteaa ja jatkaa: "Selvityksiä ja laskelmia laajemmista investoinneista tehdään jo nyt."

Kasvanut volyymi tarkoittaa myös sitä, että A-Rehun rehut ovat löytäneet tiensä yhä useamman itäsuomalaisen naudan ruokintaan. Varkauden alueella AtriaNauta -asiakkuuspäällikkönä toimiva Sanna Kakriainen-Rouhiainen kertoo, että tiloilta on tullut myönteistä palautetta lähirehutehtaan rehuista – edulliset A-Rehun rehut maistuvat, lypsättävät ja kasvattavat.

Atrian tytäryhtiö A-Rehu on valmistanut nautarehuja Varkaudessa vuodesta 2007. Tehtaassa on yksi rakeistuslinja ja juomarehutuotantoa kuluttajapakatuista meijerituotteista. Tehtaan kapasiteetti on n. 50 miljoonaa kiloa vuodessa. Tehtaalla työskentelee 11 henkilöä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. Rehujen pääraaka-aineet, kotimainen rehuohra, -vehnä ja -kaura hankitaan tehtaan lähialueilta. Rehutehtaalla käytetään vuodessa lähes 17 milj. kg viljaa, joten A-Rehun merkitys viljanostajana Itä-Suomessa on myös merkittävä.

Lisätietoja:

A-Rehun Varkauden rehutehtaan käyttöpäällikkö Panu Huikku,
p. 040 531 6313

A-Rehun toimitusjohtaja Jari Leija,
040 559 7213

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia