Atria ja Suomen 4H-liitto aloittavat yhteistyön – koska lasten välipalalla on väliä

Report this content
Atria ja Suomen 4H-liitto aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on lisätä lasten kiinnostusta ruokaan ja ruoanvalmistukseen sekä parantaa heidän ruoanvalmistustaitojaan. Välipalalla on väliä -kampanja edistää lasten terveellisiä ruokailutottumuksia ja auttaa heitä ymmärtämään ravitsevan välipalan merkitystä. Kampanjassa korostetaan kesäkuun alkua, jolloin koulu on päättynyt eikä vanhempien kesäloma ole vielä alkanut. Tällöin lasten olisi hyvä pystyä tekemään välipalansa itse.

– Atria on innolla mukana tässä yhteistyössä kannustamassa lapsia ja nuoria syömään monipuolisesti terveellistä ja turvallista kotiruokaa. Varsinkin perheen arjen kiireessä lasten itsenäinen ja oma-aloitteinen ruuanvalmistaminen korostuu. Terveellinen tarpeeksi proteiinia sisältävä välipala on tärkeä osa päivän ravinnonsaantia kasvavalle lapselle, painottaa Atrian markkinointijohtaja Sanna Päällysaho.

Lapset perehtyvät terveellisten välipalojen valmistamiseen 4H-kerhoissa Atrian ja 4H:n yhdessä tuottamien reseptikorttien avulla. Kerhokauden päättyessä toukokuun lopulla 4H-yhdistykset järjestävät kerholaisille ja perheille Kesäeväät -retkiä eri puolilla Suomea.

Retkillä syödään yhdessä ja kisaillaan leikkimielisesti ruokarasteilla, joissa lapset tutustuvat pantomiimin avulla maatilan eläimiin, sokkona tunnustellen erilaisiin kasviksiin ja hauskan tietokilpailun avulla ravitsemukseen ja pakkausmerkintöihin.

Välipalat osana ruokakasvatusta

On tärkeää, millaisen tunnemuiston ensimmäiset kokkailut ja makumuistot jättävät, sillä itse tehty ihana välipala voi toimia alkuna itsenäiseen ruoanvalmistamiseen. Välipalalla on väliä, kymmenen reseptikorttia tarjoavat innostavan ja monipuolisen välipalalakattauksen lasten käyttöön. Kesällä kisataan vielä siitä, kuinka monta välipalaa kukin kesän aikana itse valmistaa.

– Ruokaketjun toiminnan tunteminen ja ymmärtäminen on tärkeä osa toteuttamaamme ruokakasvatusta. Yhteistyö Atrian kanssa tarjoaa meille hienon mahdollisuuden kertoa lapsille elintarviketeollisuuden merkityksestä osana ruokaketjua. Atrian monipuolisen tuotevalikoiman hyödyntäminen terveellisten välipalojen valmistuksessa toimii lapsille kannustavana esimerkkinä siitä, miten helposti lapsi pystyy itse valmistamaan helppoja ja terveellisiä välipaloja. Myöhemmässä elämässä näitä taitoja joka tapauksessa tarvitaan, toteaa Suomen 4H-liiton järjestöjohtaja Marjaana Liukko.

4H-kerhotoimintaa järjestetään yli 200 4H-yhdistyksessä eri puolilla Suomea. Tekemällä oppimiseen perustuvaa ruokakasvatusta toteutetaan noin 2 700 kerhossa sekä Ruokakoulu-päiväleireillä. Leireillä liikutaan, vieraillaan maatilalla, valmistetaan ruokaa ja syödään yhdessä. 4H:n toteuttaman ruokakasvatuksen piirissä on noin 10 000 lasta ja nuorta joka viikko.

Atria haluaa edistää lasten ja nuorten terveellisiä ruokailutottumuksia sekä kiinnittää huomiota kotikeittiössä käytettävien raaka-aineiden laatuun. On tärkeää, että ruoan turvallisuudesta ei tarvitse huolehtia. Kotimaisista raaka-aineksista valmistettu ruoka on taatusti puhdasta ja turvallista.

Lisätietoja:

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia