Atria Oyj:n osavuosikatsaukset vuonna 2015 ja ennakkotiedot vuodelta 2014
ATRIA OYJ TULOSJULKISTAMISAJANKOHDAT 30.10.2014, klo 12.00
ATRIA OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSET VUONNA 2015 JA ENNAKKOTIEDOT VUODELTA 2014
Atria Oyj:n tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 julkaistaan 12.2.2015 klo 8.00. Varsinainen yhtiökokous pidetään Helsingissä 28.4.2015. Osakkeenomistajalla on oikeus osakeyhtiölain mukaisesti saada yhtiökokoukselle kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Vaatimuksen katsotaan tulleen riittävän ajoissa, jos hallitukselle on ilmoitettu vaatimuksesta viimeistään 19.2.2015. Pyyntö on lähetettävä perusteluineen tai päätösehdotuksineen kirjallisesti osoitteeseen Atria Oyj, Konsernin lakiasiat, Läkkisepäntie 23, 00620 Helsinki.
Vuoden 2014 vuosikertomus ilmestyy viikolla 13/2015.
Atria Oyj julkaisee vuoden 2015 aikana kolme osavuosikatsausta:
- osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 28.4.2015, noin klo 8.00
- osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 30.7.2015, noin klo 8.0
- osavuosikatsaus tammi-syyskuu 29.10.2015, noin klo 8.00.
Tulostiedotteet ovat heti julkistamisen jälkeen luettavissa myös internetissä
osoitteessa www.atriagroup.com.
ATRIA OYJ
Heikki Kyntäjä
talousjohtaja
JAKELU:
Nasdaq OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.atriagroup.com