Atrialla 750 kesätyöntekijää

Report this content

Kuluvana kesänä Atrialla on työskennellyt yhteensä noin 750 kesätyöntekijää.

- Suurin osa kesätyöntekijöistämme on nuoria opiskelijoita. Meillä viihdytään hyvin kesätöissä. Hieman yli puolet tämän kesän työntekijöistä on ollut meillä töissä jo aikaisempina kesinä, kertoo Atrian viestintäpäällikkö Hanne Kortesoja.

- Pääosa kesätyöntekijöistämme työskentelee elintarvikkeiden valmistuksessa ja pakkaamoissa. Lisäksi meillä on kesälomittajia mm. puhelinmyynnissä, talous- ja henkilöstöhallinnossa ja muissa palvelutehtävissä. Atria on merkittävä kesätyöllistäjä ja on tarjonnut monille nuorille mahdollisuuden hankkia työkokemusta.

Kesä on Atrialle tärkeä sesonki ja silloin tarvitaan osaavia kesätyöntekijöitä. Ensimmäiset kesätyöntekijät tulevat Atrialle jo toukokuun alussa. Kesätyöt päättyvät elo-syyskuun vaihteessa.

Ensi vuoden kesätyöhaku käynnistyy joulukuussa 2013.


Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia