AVOIMUUS JA JÄLJITETTÄVYYS ALKAVAT ATRIALAISESSA BROILERIKETJUSSA JO REHUTEHTAALTA

Report this content

Itikka osuuskunnan ja eteläpohjalaisten broilerituottajien rakentama siipikarjarehutehdas on nyt valmistunut Ilmajoen Koskenkorvalle. Rehut valmistaa, myy ja toimittaa A-Rehu Oy. Valikoimassa on rehut niin broilereille kuin broileriemoille ja -nuorikoille.
Ensimmäiset rehut uudesta rehutehtaasta toimitettiin lokakuun 2013 puolivälissä.

"Ruuan alkuperä kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän ja olemme iloisia voidessamme paketeista löytyvien tilatietojen lisäksi kertoa nyt myös siitä, mitä broilerit ovat syöneet", A-Rehun toimitusjohtaja ja Atria Suomen varatoimitusjohtaja Jari Leija iloitsee.

Tehtaan takana ovat tuottajat



Tuottajilla on ollut jo pitkään halu kehittää siipikarjarehutuotantoa Etelä-Pohjanmaalla. "Uuden rehutehtaan myötä meillä on mahdollisuus olla mukana rehujen tuotekehityksessä ja saavuttaa paremmin eläinten hyvinvoinnille ja kasvulle, ketjun läpinäkyvyydelle sekä tuotannon kehittämiselle asetetut tavoitteet", broilerituottaja Matti Kangas kertoo tyytyväisenä.

Kotimainen rehuvilja on broilerirehujen tärkein raaka-aine



Tehtaan tärkeimmät raaka-aineet ovat pohjalainen vehnä, kaura ja ohra. Rehutuotannon käynnistämisellä onkin laajat vaikutukset myös lähimaakuntien viljanviljelijöille.

Valkuaistäydennyksenä käytetään pääasiassa soijarouhetta. "Tuotanto käynnistyy GMO-vapaalla soijalla. Pidemmällä aikavälillä joudumme tekemään lisää selvityksiä siitä, riittääkö GMO-vapaata soijaa maailmanmarkkinoilla ja miten sen ja GMO-soijan hintaero kehittyy", Jari Leija kertoo.

Viljojen ja soijarouheen lisäksi rehuissa käytetään kasvatusvaiheesta riippuen rypsirouhetta, kasviöljyä, kivennäis- ja hivenaineita sekä vitamiineja.

A-Rehu on aidosti suomalainen vaihtoehto maatalouskaupassa



Maatalouskaupassa on jo jonkin aikaa ollut viitteitä kansainvälisten toimijoiden tulosta suomalaisille markkinoille. Broilerituottajat ja A-Rehu haluavat yhteistyöllään varmistaa, että kotimaisessa omistuksessa olevaa rehutuotantoa on Suomessa tulevaisuudessakin.

Siipikarjarehutehtaan tuotantokapasiteetti on noin 100 milj. kg ja valmistus tapahtuu kahdella valmistuslinjalla.
Rakennus on oma kokonaisuutensa niin raaka-aineiden vastaanoton kuin valmiiden tuotteiden luovutuksenkin osalta.  Sika- ja nautarehujen valmistus samalla tontilla tuo synergiaetuja raaka-ainehankintaan ja työvoiman käyttöön. Uuden rehutehtaan myötä A-Rehun tuotantokapasiteetti Koskenkorvalla lähes kaksinkertaistuu.

Lisätietoja antavat



Jari Leija, A-Rehu Oy:n toimitusjohtaja, Atria Suomen varatoimitusjohtaja, 040 505 1135



Matti Kangas, broilerituottaja ja Etelä-Pohjanmaan broileriyrittäjien puheenjohtaja, 050 557 2640




Tilaa

Multimedia

Multimedia