Honkajoki Oy:n toimitusjohtajaksi Nordic Soyan Janne Lukkarinen

Report this content

Honkajoki Oy:n toimitusjohtaja Kari Valkosalo jää keväällä 2023 eläkkeelle pitkän uransa päätteeksi. Yrityksen johtoon astuu kesäkuun alussa kansainvälisen kaupan ja kiertotalouden parissa pitkään työskennellyt Janne Lukkarinen Nordic Soya Oy:lta.

Lukkarinen mieltää Honkajoen ainutlaatuiseksi kiertotalouden toimijaksi Suomessa. Yrityksen kasvupolkuna hän näkee jalostusarvon kasvattamisen eli uusien tuotteiden kehittämisen sekä konseptiosaamisen viemisen ulkomaille.

– Kiertotalous on ihmiskunnalle ainoa kestävä tapa kuluttaa, ja Honkajoki Oy haluaa olla eturintamassa viemässä Honkajoen kiertotalouskonseptia maailmalle, Lukkarinen kertoo.

Lukkarisella on laaja ja kansainvälinen kokemus rehu-, mäntyöljy-, biopolttoaine- ja öljynjalostusteollisuudesta. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Tällä hetkellä Lukkarinen toimii kaupallisena johtajana suomalaisessa kasvivalkuaisia ja kasviöljyjä tuottavassa Nordic Soya Oy:ssä, ja vastaa kasvivalkuaisten ja kasviöljyjen viennistä, logistiikasta ja raaka-ainehankinnasta. Ennen Nordic Soya Oy:ta Janne teki pitkän uran mm. Forchem Oy:n ja Neste Oyj:n palveluksessa myynnin, liiketoiminnan kehittämisen, raaka-ainehankinnan ja riskienhallinnan tehtävissä.

Työyhteisön johtamisessa Lukkarinen painottaa tiimityön ja työhyvinvoinnin merkitystä.

– Tärkein yhtiön voimavara on työntekijät; sitoutuneet ja pätevät asiantuntijat. Työhyvinvointi ja jokaisen työn arvostus on tärkeää, se vaikuttaa myös tuloksiin, Lukkarinen toteaa.

Nykyinen Honkajoen toimitusjohtaja Kari Valkosalo on nähnyt paljon lähes 20-vuotisen toimitusjohtajakautensa aikana.

– Suurimmat Honkajoen kasvupolun harppaukset tapahtuivat vuonna 2017, kun siipikarjasivutuotteiden käsittely aloitettiin Honkajoella. Lainsäädäntö on myös muuttunut mahdollistavammaksi. Kehityksen peruspilareita ovat olleet asiantunteva hallitustyöskentely, osaava henkilöstö kaikilta osin sekä kattava kumppanuusverkosto. Honkajoki on ollut mielenkiintoinen työpaikka ja jää hyviin käsiin. Olemme juuri uudistaneet strategiaamme ja se ohjaa yhtiötä vahvasti kohti vastuullista huomista. Aiomme olla turvallisin ja luotettavin alamme toimija, kertoo Valkosalo.

– Kari Valkosalo on tehnyt erittäin ansiokasta työtä ja ollut luomassa Honkajoelle yhtä maailman tehokkaimmista ja vastuullisimmista eläinperäisten raaka-aineiden kiertotalouskonsepteista lihateollisuuden sivutuotteille. Janne Lukkarisesta saamme Karin työlle jatkajan erinomaisella kokemuspohjalla valloittamaan myös mahdollisia uusia markkina-alueita, kertoo Honkajoki Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Ala-Fossi.

Lisätietoja:

  • Mika Ala-Fossi, Honkajoen hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 831 0342, mika.ala-fossi@atria.com
  • Kari Valkosalo, toimitusjohtaja, Honkajoki Oy, puh. 010 834 6417, kari.valkosalo@honkajokioy.fi

Vuonna 1967 perustettu Honkajoki Oy on Suomen johtava eläinperäisten sivutuotteiden käsittelijä ja jalostaja. Valmistamme lihantuotannon yhteydessä syntyneistä orgaanisista sivutuotteista korkealaatuisia, puhtaita ja turvallisia tuotteita eri teollisuudenaloille. Samalla annamme ravintoketjusta lähtöisin oleville aineksille uuden elämän hyödykkeinä, joita käytetään raaka-aineina esimerkiksi eläinten ruoissa, lannoitteissa, kosmetiikassa ja biopolttoaineissa. Honkajoki Oy:n omistavat Atria Oyj ja HKScan Finland Oy.

Tilaa

Multimedia

Multimedia