Sähköuunissa paistuu maukas Atrian joulukinkku

Report this content

Suomalaiset arvostavat jouluruokien perinteistä herkullista makua ja kotimaista laatua. Joulukinkun paistaminen itse kotona on kiinteä osa joulun tunnelmaa, eikä siitä tingitä tänäkään vuonna, vaikka sähkön kulutus aiheuttaa kotitalouksissa huolta tänä jouluna. Siihen, kuinka paljon energiaa kuluu jouluna, voi keittiössä häärijä vaikuttaa.

Joulukinkun paistaminen vie kuutisen kilowattituntia sähköä. 35 sentin kilowattihinnalla se tarkoittaa reilun kahden euron rahanmenoa.

– Energiatehokkain tapa paistaa kinkku on käyttää matalalämpökypsennystä, joka on muuten parasta myös maukkaan lopputuloksen kannalta, Atria Suomen Foodservicen kehityspäällikkö Tomi Nevala sanoo (Atriablogi: Rosvopaisti ja grillikinkku - Atria).

Mitä kylmempänä valmistettava ruoka laitetaan uuniin, sitä enemmän sen kypsentämiseen kuluu energiaa. Isossa joulukinkussa tämä korostuu. Pakastekinkun sulamiseen paistovalmiiksi kuluu kinkun koosta riippuen kahdesta viiteen vuorokautta. Uuniin laitettaessa kinkun sisälämpötilan pitäisi olla kymmenen ja viidentoista asteen välillä.

Nevala kehottaa myös miettimään jouluseurueelle sopivaa kinkun kokoa.

– Oikein mitoitettu kinkku säästää sekä energiaa että ruokahävikkiä.

Ruuat puhtaaseen uuniin

Joululaatikon saa paistettua puolellatoista kilowattitunnilla eli reilulla 50 sentillä. Oli kyse sitten jouluisesta porkkanalaatikosta tai arki-illan liha-makaronilaatikosta, kannattaa varmistaa, että uuni on puhdas.

– Yllättävän suuri osa lämpöenergiasta kuluu uunin pintojen ylimääräisen kuorrutuksen ja lian kuumentamiseen. Lisäksi lika estää lämpöä leviämästä uuniin tasaisesti.

Kun uunin lämmittää, samalla kerralla kannattaa paistaa mahdollisimman monta ruokaa. Näin vähennetään uunin lämmityskertoja ja säästetään energiaa. Lämmetessään uuni voi kuluttaa sähköä useamman kilowatin teholla. Lämpenemisen jälkeen sähkönkulutus ei ole kovin suurta, sillä uuni on lämmettyään kytkettynä sähkövirtaan vain lyhyitä jaksoja.

Ruuan valmistaminen leivinuunissa, jos sellainen talossa on, säästää tietysti sähköä. Tomi Nevala heittää ilmoille ajatuksen kinkun savustamisesta tai grillaamisestakin. Enemmän tosissaan hän ehdottaa kinkun hankkimista valmiiksi paistettuna tai savustettuna ravintolasta tai kaupasta.

Tänä jouluna koteihin valitaan isompia kinkkuja

Atrian joulukinkun myyntivolyymit ovat pysyneet hyvin samalla tasolla vuodesta toiseen. Tänä vuonna Atria toimittaa myyntiin noin 2,5 miljoonaa kiloa kinkkua raakapakasteena, tuoresuolattuna tai kypsänä. Atrian myydyin joulukinkku on aiempien vuosien tapaan raakapakastettu Atria Viljaporsaan Juhlakinkku 7 kg.

Tänä jouluna suuremmat kinkut ovat nousemassa suosioon. Nyt uskalletaan todennäköisesti taas kokoontua isompina seurueina viettämään joulua ja kun kaikki pihistelevät energiasta, on mielekästä paistaa useammaksi päiväksi kinkkua kerralla. Possu pärjää myös hintavertailuissa lihalajien kesken tällä hetkellä, eikä joulukinkun hankkimisesta säästetä ensimmäisenä. Kinkun paistamisen perinteestä joulun tunnelman tuojana ei tingitä, vaikka muuten jouluvalmistelujen helpottamisessa suositaan aiempaa enemmän valmiita ratkaisuja, kertoo Atrian tuoteryhmäpäällikkö Eeva Juva.
 

Lisätietoja antaa Eeva Juva, tuoteryhmäpäällikkö, lihaliiketoiminta, Atria Suomi Oy, puh. 040 585 5258, eeva.juva@atria.com.

Tomi Nevalan blogikirjoitus: Rosvopaisti ja grillikinkku - Atria

Atria on Pohjois-Euroopan johtavia liha- ja ruoka-alan yrityksiä. Olemme asiakkaidemme, henkilöstömme ja omistajiemme arvostama, vuonna 1903 perustettu yritys. Olemme tehneet ruokaa ihmisille yli sata vuotta ja haluamme tehdä sitä tulevaisuudessakin. Siksi toimimme maapalloa, ihmisiä ja ruokaa kunnioittaen. Atrian uusiutuminen ja kasvu perustuvat erinomaiseen kaupalliseen osaamiseen ja tehokkaaseen, vastuulliseen toimintatapaan. Päätuotteemme, Hyvä Ruoka, tuottaa paremman mielen ja kestävää arvoa kaikille sidosryhmillemme. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli noin 1,54 miljardia euroa ja palveluksessamme oli noin 3 711 liha- ja ruoka-alan osaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa. Atria Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1991 lähtien.

Tilaa

Multimedia

Multimedia