• news.cision.com/
  • Atria Oyj/
  • Suomalaiset retkeilevät korona-aikana ennätystahtiin – eväsrepussa useimmiten voileipiä ja makkaraa

Suomalaiset retkeilevät korona-aikana ennätystahtiin – eväsrepussa useimmiten voileipiä ja makkaraa

Report this content

Poikkeusaika on saanut suomalaiset retkeilemään luonnossa ennennäkemättömän vilkkaasti. Koska myös retkeilyyn liittyvä kulutuskäyttäytyminen on muutoksessa, Atria toteutti Suomen OnlineTutkimus Oy:n kanssa tutkimuksen siitä, minkälaisia retkieväitä suomalaisten repuista löytyy.

Itse tehdyt eväät ja makkara suosiossa

Luonnossa retkeily on tutkimuksen mukaan yleistynyt niin pääkaupunkiseudulla kuin muualla Suomessa. Koronapandemian aikana retkeily on lisääntynyt jopa 44 prosenttia.

Suurin osa retkeilijöistä pakkaa reppuunsa itse tehdyt eväät, sillä jopa 66 prosenttia vastaajista kertoi valmistavansa eväät kotona valmiiksi. Pääsääntöisesti mukaan otetaan eväsleipiä, joiden päällä on rasvaa, juustoa, kinkkuleikettä ja vihanneksia. Kinkkuleikettä leipänsä päälle laittaa 49 prosenttia vastaajista, ja ennen vihanneksia sen valitsevat leivälleen miehet sekä alle 25-vuotiaat ja 45–64-vuotiaat.

Voileipien jälkeen toiseksi yleisin ruokatuote retkillä on makkara, joka on miehillä kolmanneksi suosituin ja naisilla neljänneksi suosituin eväs. Alle 25-vuotiaista 30 prosenttia ottaa retkelle mukaansa valmiiksi kotiin ostetut eväät, joihin kuuluu muita ikäryhmiä useammin nakkeja sekä keksejä, karkkeja ja sipsejä. Myös naiset suosivat miehiä useammin kyseisiä valmiiksi pakattuja makeita herkkuja ja sipsejä.

Eväiltä toivotaan helppoutta, herkullisuutta tai terveellisyyttä

Retkieväiden valintaa ohjaa selkeästi mutkattomuus. Jopa 77 prosenttia vastaajista ilmoittaa, että eväiden tulee olla ennen kaikkea helppotekoisia. Seuraavaksi tärkeimmät kriteerit ovat terveellisyys (43 prosenttia vastaajista) sekä herkullisuus (42 prosenttia vastaajista). Myös ikä vaikuttaa asiaan: alle 25-vuotiaat arvostavat eväissä enemmän herkullisuutta kuin terveyttä. Yli 64-vuotiailla taas helppouden jälkeen tärkein kriteeri on terveellisyys. Retkieväiden keveyttä arvosti vain 22 prosenttia vastaajista.

Tutkimus tehtiin webropolilla, ja tiedonkeruun toteutti aikavälillä 17.–21.9.2020 Suomen OnlineTutkimus Oy. Vastaajia oli 703 henkilöä, joista kyselyyn otettiin mukaan 527 vastaajaa, jotka olivat retkeilleet luonnossa viimeisen vuoden aikana.

Lisätietoja tutkimuksesta antaa Jukka Saarenpää, tutkimuspäällikkö, Atria Suomi Oy, jukka.saarenpaa@atria.com, puh. 050 326 8789.

Tilaa

Multimedia

Multimedia