Suomalaisten rakkain ruoka jouluna on kotimainen kinkku

Report this content

Kinkun asema suomalaisessa joulupöydässä on horjumaton. Suomalaiset nimeävät kinkun joulun tärkeimmäksi ruokalajiksi. Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta kotitaloudesta hankkii joulukinkun*. Atria toimittaanoin 2,5 miljoonaa kiloa kinkkua suomalaiskoteihin. Atrian joulukinkku on aina suomalaista ja kinkkujen alkuperä on jäljitettävissä eläimen kotitilalle saakka.

Kinkun ostokriteereistä tärkein on suomalaisuus, sillä kinkun ostavista kotitalouksista 86 % aikoo ostaa suomalaisen kinkun*. Suomalaisuutta arvostaville kuluttajille myös jäljitettävyys on hyvin tärkeä ostoperuste. Vastuullisen kotimaisen tuotantotavan merkitys ostopäätöksissä korostuu yhä enemmän ja tilamerkittyjen tuotteiden kysyntä kasvaa koko ajan.

Joulukinkku Atrian Perhetilalta

Atria toi tilamerkityt joulukinkut myyntiin jo jouluna 2013. Osassa joulukinkkuja jäljitettävyys on viety niin pitkälle, että ostaja näkee tuottajatilan nimen kinkun pakkauksesta.

"Kaikissa Atria-merkin tuotteissa käytetään ainoastaan kotimaista lihaa. Atrian kinkut tuotetaan suomalaisilla perhetiloilla, joissa eläimiä kasvatetaan erittäin vastuullisesti", painottaa tuoteryhmäjohtaja Tuomas Kujala.

Atrian Potkallinen Juhlakinkku ylivoimaisesti suosituin

Suomalaiset arvostavat perinteitä joulupöydän tarjoiluissa, eivätkä kulutustottumukset ole muuttuneet merkittävästi vuosien saatossa.

"Atrian seitsemänkiloinen potkallinen juhlakinkku on edellisten vuosien tapaan ylivoimaisesti suosituin. Viisikiloinen Luuton Juhlakinkku on toiseksi suosituin vaihtoehto. Kypsistä tuotteista suosituin on perinteisesti yhden kilon Atria Pikkukinkku", kertoo Tuomas Kujala.

Tutustu Atrian joulukinkuihin.

Atria Mestari apuna joulukinkun valmistuksessa

Jos tänä jouluna joulukinkun paisto aiheuttaa päänvaivaa, ei ole mitään syytä huoleen, sillä apu on lähellä. Joulukinkkujen asiantuntija, Atria Mestari Tomi Nevala päivystää Atrian Facebook-sivulla aatonaattona 23.12 koko illan klo 18–23 ja vastaa kinkunpaistoon liittyviin kysymyksiin. Atria Mestarin avustuksella kinkunpaisto sujuu kuin tanssi ja jouluaattona pöydässä maistellaan varmasti herkullista kinkkua.

Joulukinkun paistamiseen on hyvä valmistautua jo ennen h-hetkeä, joulukinkun tarkat paisto-ohjeet löytyvät Atria.fi:stä.

Lisätietoja antaa Tuomas Kujala, tuoteryhmäjohtaja, Atria Suomi Oy, tuomas.kujala@atria.com, puh. 040 521 3798

*Lähde: Lihatiedotus. Tiedote 2.12.2015

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia