Kuinka hyvin eläinten pitäisi voida?

Toimitamme tämän artikkelin teille tukeaksemme ideointianne ruoka- ja elintarvikealan uutisoinnissanne. 
Artikkeli on julkaistu Atria-konsernin Uutishuoneella. Artikkeli on vapaasti käytettävissänne sellaisenaan, tai voitte halutessanne luoda sisällöstä sopivaa kohdeyleisöllenne tarpeidenne mukaan. Mikäli tarvitsette lisää kommentteja, sisältöä tai kuvamateriaalia, olettehan matalalla kynnyksellä yhteydessä marja.latvatalo@atria.com.

--------------------------------------

Katselen ikkunasta lintulautani alla ruokailevia peltopyitä. Ne ovat hyvin levottomia. Hakevat nopeasti ruokansa ja säpsähtelevät milloin minnekin. Tekevät lyhyitä pakopyrähdyksiä aavistellen mahdollisia petoja. Vaikuttavat pelkäävän henkensä edestä; ihan kuin tietäisivät olevansa toisten ruokaa. Niitä katsellessa tulee mieleen, voivatko ne hyvin, saati paremmin kuin kotieläimemme, ja kuinka hyvin niiden ylipäätään pitäisi voida?  

Luonto ei näytä olevan monen kuvittelema onnen tyyssija, vaan kamppailua ruoan löytämiseksi, pedoilta suojautumista ja ankarilta ympäristöoloilta suojaan hakeutumista. Meillä ihmisillä on ikiaikainen sisäsyntyinen tarve hoitaa toisia eläimiä. Se näkyy niin jo metsästäjäkeräilijöiden ajoilta jatkuneen haluna hoivata huonokuntoisia villieläimiä, kotieläinten kesyttämisenä ja laajamittaisena hyödyntämisenä kuin nykyaikana valtavasti runsastuneena lemmikkien pitona. Muista petoeläimistä poiketen meillä on myös tarve oikeuttaa monelta osin itsemme kaltaisten eläinten käyttö hyödyksemme: metsästäjät ovat pyhittäneet riistansa monin tavoin, suuret uskonnot ovat kehittäneet omat tapansa kotieläinten pidon ja lihansyönnin oikeuttamiseksi ja lemmikkien omistajat uskovat siihen, että heidän rakastamiensa eläinten täytyy voida hyvin. Myös totutut tavat ovat tärkeä osa eläintenpidon oikeutusta. Näemme omissa tavoissamme lähinnä vain niiden hyvät puolet, mutta suhtaudumme hyvinkin kriittisesti muiden kulttuurien tai ryhmien eläinten pitoon kuten tainnuttamatta teurastamiseen tai koirien syöntiin. Vielä 1970–80-luvuilla oli maaseudulla hyvin tavanomaista paheksua koirien pitoa kaupungeissa kerrostaloissa. 

"Meillä on myös tarve oikeuttaa monelta osin itsemme kaltaisten eläinten käyttö hyödyksemme."

Turvaa ja rajoitteita 

Hoivatarpeestamme on eläimille sekä hyötyjä että haittoja. Tuomme suojaa, turvaa ankarien ympäristöolojen ja petoeläinten aiheuttamalta kärsimykseltä sekä varman ravinnonsaannin. Tarjoamme niille armollisen kuoleman nälkiintymiseen tai petoeläinten raatelemiseen verrattuna. Toisaalta rajoitamme väistämättä enemmän tai vähemmän niiden liikkumista ja luontaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamista. 

"Hoivatarpeestamme on eläimille sekä hyötyjä että haittoja." 

Aiemmin näihin rajoitteisiin suhtauduttiin välttämättömänä pahana, mutta ihmisten siirtyminen kaupunkeihin ja kotieläinten keskittyminen entistä harvemmalle maatilalle ovat johtaneet vierautumiseen ruoantuotannosta ja kasvavaan huoleen kotieläinten hyvinvoinnista. Pieni, mutta äänekäs joukko on alkanut ajamaan voimakkaasti eläinten oikeuksia. Suuri yleisö on jäänyt keskustelun ulkopuolelle. Siitä suurin osa hyvin luottavaisena kotimaiseen vastuulliseen ruoantuotantoon, mutta erityisesti itseään valistuneina pitävä osa tuntuu olevan kovin ymmällään, kuinka erityisesti erilaisiin kohuihin ja ongelmiin keskittyvään eläinten hyvinvointiin liittyvään uutisointiin tulisi suhtautua. 

Hyvinvointitutkimuksella on rajansa 

Yhteiskunta on satsannut voimakkaasti eläinten hyvinvoinnin tutkimukseen. Eläinten hyvinvointi on määritelty niiden omaksi kokemukseksi. Niiden käyttäytymistarpeista ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä on saatu runsaasti tietoa. Käyttäytymistarpeet on otettu osaksi uutta lakia eläinten hyvinvoinnista, ja niiden tuntemusta on hyödynnetty laajasti kotieläinten hoidossa ja sen kehittämisessä. Erilaiset lihansyöntiä ja kotieläinten pitoa jo periaatteessa vastustavat vetoavat niihin yhä uusien eläinten pitoa rajoittavien ja lopulta sen toimintamahdollisuudet tuhoavien määräysten saamiseksi. Tutkimus ei kuitenkaan ole tuottanut eikä voinekaan tuottaa selvää suurta yleisöä palvelevaa tietoa siitä, kuinka hyvin eläinten pitäisi voida, jotta meillä olisi oikeus käyttää niitä hyödyksemme. Tähän on vaikea vastata tutkimuksen pohjalta, koska tarkkaan eri eläinryhmien hyvinvoinnin mittaamiseen, saati vertailuun, ei ole vielä kunnon keinoja. 

"Hyväksyttävän eläintenpidon rajoja etsiessämme meidän tulisi ottaa huomion niille antamamme hoiva ja katsoa, että se ainakin jossain määrin kompensoi huolenpidostamme aiheutuvia haittoja."

Hyväksyttävän eläintenpidon rajoja etsiessämme meidän tulisi ottaa huomion niille antamamme hoiva ja katsoa, että se ainakin jossain määrin kompensoi huolenpidostamme aiheutuvia haittoja. Sillä jos pyrimme täydelliseen hyvinvointiin, riistämme lukuisilta elämäänsä hyvin tyytyväisen näköisiltä tuotantoeläimiltämme mahdollisuuden elää.