Kärsämäki valitsi Attendo Kuntaturvan

Report this content

Kärsämäki on tehnyt eilen päätöksen ulkoistaa kunnan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut kilpailutuksen ratkettua. Kärsämäki liittyy neljäntenä kuntana Suomessa Attendo Kuntaturva -kuntien joukkoon.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ulkoistus tuo Kärsämäelle säästöä 650 000 euroa vuodessa. Kuntaturva-sopimuksella taataan Kärsämäellä sosiaali- ja terveyspalvelujen säilyminen lähipalveluina seuraavan 7,5 vuoden ajan sekä ennalta tiedossa oleva kustannustaso palveluille.  

- Taloudellisesti vaikeina aikoina on säästöjä pakkoja tehdä, mutta palvelutasosta ei ole pakko tinkiä. Tekemämme ratkaisu tuo hallittavuutta ja säästöä sote-menoihimme, jonka pystymme kanavoimaan muihin tärkeisiin kohteisiin. Yhteistyön ansiosta on muun muassa mahdollista turvata kuntalaisille tärkeää kouluverkostoa, iloitsee Kärsämäen kunnanjohtaja Riitta Hokkanen.

Sote-kokonaisulkoistuksesta kiinnostuneita kuntia on Suomessa, sillä monessa kunnassa pohditaan palvelutason takaamista ja tulevaisuutta.

- Kuntalaisten hyvinvointi on taattava tavalla tai toisella. Emme halunneet vatvoa asiaa vuosia, kun on mahdollisuus tehdä konkreettisia toimia kuntalaisten hyvinvoinnin eteen, sanoo kunnanjohtaja Hokkanen.

Kärsämäkeä ennen Attendo on saanut toteutettavakseen Rääkkylän, Tohmajärven ja Puolangan sote-palvelut Kuntaturva-mallin mukaan.

- Suomessa on kuntia, jotka löytävät ratkaisuja nykyhetken taloudellisiin ongelmiin. Kolmessa kunnassa on oltu tyytyväisiä yhteistyöhön kanssamme. Etenkin palvelujen parantumista on kiitelty, kertoo Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen.

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevalla Kärsämäellä on reilut 2 700 asukasta. Kilpailutuksen myötä Kärsämäen tarvevakioidut sote-kustannukset tulevat olemaan noin 10 % alle Suomen valtakunnallisen keskiarvon.

lisätietoja:
Riitta Hokkanen
kunnanjohtaja, Kärsämäki
puh. 044 4456 803
riitta.hokkanen@karsamaki.fi

Pertti Karjalainen
toimitusjohtaja, Attendo
puh. 050 511 0191
pertti.karjalainen@attendo.fi

Liitteet & linkit