Musiikkiväki kohtaa Rääkkylässä

Report this content

Kihaus folk -viikko alkaa sunnuntaina 30.6. Kansanmusiikkitapahtuman monipuolinen ohjelma huipentuu Kihaus Folk -festivaaliin seuraavana viikonloppuna.

 Tänä vuonna kuulijoita hemmotellaan, kun paikkakunnan ylpeys ja kansanmusiikin lippulaiva Värttinä nousee lavalle 30-vuotisjuhlakiertueellaan. Värttinän konsertti-isäntänä toimii Attendo. Värttinän lisäksi musiikkifestivaali on täynnä tuttuja nimiä koti- ja ulkomailta ja sisältö on suunnattu kaikenikäisille.

- Tänä vuonna kansainväliset esiintyjämme tulevat Beninistä, Sloveniasta ja Latviasta. Kotimaisia esiintyjiä on puolestaan luvassa Suvi Teräsniskasta Pikku Kakkosen Siinaan, huippukansanmusiikkia unohtamatta. Kihaus Folkissa tullaan siis näkemään varsinaista tanssin, laulun ja soiton ilotulitusta, sanoo Kihaus Folkin tiedottaja Hanne Hämäläinen.

 Kihaus on merkittävimpiä vuosittaisia kansainvälisiä kansanmusiikkitapahtumia Suomessa. Esiintyjien ja satapäisen talkooväen lisäksi festivaali tarvitsee onnistuakseen yhteistyökumppaneita. Yksi tämän vuoden pääyhteistyökumppaneista on Attendo, joka tuottaa Rääkkylän kunnan terveys- ja sosiaalipalvelut. 



- Rääkkyläläisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kaikin tavoin on meille ensisijaista. On tärkeää, että kunnat pidetään elinvoimaisina. Olemme ilolla mukana tukemassa perinteikästä ja tunnettua kansanmusiikkijuhlaa, sanoo johtaja Virpi Holmqvist Attendolta. 



 Runsaan 2 500 asukkaan Rääkkylä ehti kamppailla hoitaja- ja lääkäripulan kanssa pitkään ennen kuin se ryhtyi yhteistyöhön Attendon kanssa vuonna 2011.  Perusterveydenhuollon palvelut kunnalle tuottavan Attendon henkilökunta näkyy myös kansanmusiikkitapahtumassa, sillä Attendon työntekijöitä on festivaaliviikolla vapaaehtoisina talkoolaisina muun muassa ensiavusta vastaavana. 

lisätietoja:

Johanna Ahlholm
koordinaattori, Rääkkylä Folk
050 307 0539
info@kihaus.fi

Krista Lamminen
tiedottaja, Attendo
0306 342 130
krista.lamminen@attendo.fi