Sysmä valitsi Attendon
Sysmän kunnanhallitus päätti kokouksessaan eilen illalla valita kunnan sote-palveluiden tuottajaksi Attendon. Sopimus takaa Sysmälle sote-palvelut kymmeneksi vuodeksi. Kilpailutuksessa painotettiin palvelujen laatua ja lähipalveluiden säilymistä kunnassa. Sopimuksen myötä myös sosiaali- ja terveydenhuollon työpaikat säilyvät. Terveys ja sosiaalipalvelut työllistävät toiseksi eniten kuntalaisia.
Sysmä on Attendon kuudes kuntaturvapaikkakunta, ensimmäisenä toiminta aloitettiin Rääkkylässä vuonna 2011, ja sittemmin mukaan on tullut viisi muuta kuntaa. Attendon Kuntaturvaksi kutsutun kokonaisulkoistusmallin ytimessä on lupaus kiinteästä ja ennakoitavasta kustannuskehityksestä sekä laajoista lähipalveluista. Talousjohtaja Eeva Lehtisen mukaan tärkeätä on myös, että mallin myötä kunnan mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa paranee.
”Sote-uudistuksen myötä julkinen terveydenhuolto on siirtymässä suuriin kuntayhtymiin. Haluamme näyttää, että pystymme tuottamaan palvelut lähellä asiakasta edullisesti ja laadukkaasti”, toteaa Attendon johtaja Kirsi Pitkälä.
Attendon palvelutuotanto alkaa 1.1.2016. Sopimuskausi kestää 10 vuotta ja sisältää viiden vuoden option.
Lisätietoja:
Kirsi Pitkälä
johtaja, Attendo
puh. 0400 184 152
kirsi.pitkala@attendo.fi