Taidenäyttely piristää vanhusten hoivakodissa

Report this content

Savonlinnalaisessa hoivakoti Attendo Aapelissa järjestetään taidenäyttely, jossa on esillä viitisenkymmentä teosta paikallisilta taiteilijoilta Tuomo Kukkoselta, Kaija-Leena Hänniseltä ja Anne Pelkoselta.

Näyttelyn avajaiset ovat 8. marraskuuta klo 14 alkaen. Avajaisissa on paikalla hoivakodin vanhusasukkaiden ja heidän läheistensä lisäksi taiteilijat, joiden työt ovat esillä hoivakodissa kuukauden verran. Taideteokset sijoitetaan Attendo Aapelissa jokaiseen ryhmäkotiin ja yhteisiin tiloihin, jotta ne ovat kaikkien nähtävillä.

- Taide ilahduttaa ja kuuluu kaikille. Taide herättää muistoja ja tunteita ja elävöittää kodin arkea. Teokset synnyttävät keskustelua ja yhdistävät ihmisiä ja mielipiteitä, sanoo hoivakodin johtaja Mari Seppänen.

Attendo Aapeli on mukana Kulttuurirahaston kulttuuria ja taidetta ikäihmisille (KULTA) -hankkeessa. Idea taidenäyttelystä hoivakodissa syntyi KULTA-hankkeen järjestämässä tapahtumassa keväällä Mikkelissä Tuomo Kukkosen puheen pohjalta.

Etelä-Savon Kulttuurirahaston syksyllä 2011 käynnistämässä kolmivuotisessa hankkeessa on tarkoituksena tukea laitoksissa ja hoitokodeissa asuvien ikääntyneiden kulttuuriharrastustoimintaa. KULTA-hanke on myöntänyt Aapelin asukkaiden kulttuuri- ja taidetoimintaan 7000 euroa sekä henkilöstön koulutukseen tällä saralla 2000 euroa. Nyt toteutuvan taidenäyttelyn pystyttämiskulujen lisäksi tukea on käytetty hoivakodissa erilaisiin musiikki- ja tanssiesityksiin, ammattilaisten johtamiin yhteislaulutuokioihin sekä työpajoihin.

Hoivakodissa esillä olevia tauluja voi halutessa vuokrata omalle seinälle pientä korvausta vastaan. Myyntinäyttelystä on myös mahdollisuus hankkia taidetta kokonaan omaksi.

lisätietoja:

Mari Seppänen

johtaja, Attendo Aapeli

puh. 0306 344 036

mari.seppanen@attendo.fi

Tutustu KULTA-hankkeeseen:
http://www.skr.fi/kulttuuritoiminta/maakuntien-hankkeita/kulta-kulttuuria-ja-taidetta-ik%C3%A4ihmisille-hanke

Tietoa taiteilijoista:

Tuomo Kukkonen
Sulkavalainen kuvataiteilija on pitänyt lukuisia näyttelyjä Suomessa ja ulkomailla. Kukkosen maalausten teemana on maisema, joita hän maalaa akryyliväreillä. Abstraktien maisemien värit ja tunnetilat nousevat
teosten keskeiseksi sisällöksi.
www.tuomokukkonen.com

Kaija-Leena Hänninen
Akvarelleihin erikoistunut savonlinnalainen kuvataiteilija ottaa töihinsä usein teemaksi luonnon, vaikka yhtälailla teema voi kummuta liikkeestä tai musiikista. Hännisen teokset ovat olleet esillä useissa koti- ja ulkomaisissa näyttelyissä.
www.arsnova.fi/kaijaleenahanninen/


Anne Pelkonen
Saimaan ympäristö on vahva vaikutin savonlinnalaisen kuvataitelijan töissä. Monipuolinen taiteilija toteuttaa maalaukset eri maalausmenetelmin ja toisinaan vesiväripuupiirroksina. Myös veistotyöt kuuluvat tuotteliaan taiteilijan töihin. Se mitä taiteilija haluaa kertoa ja pohtia, määrittää työtavan.
www.annepelkonen.com

Tietoa hoivakodista:
Savonlinnassa vuonna 2010 toimintansa aloittaneessa hoivakoti Attendo Aapelissa asuu vanhuksia, jotka tarvitsevat eritasoista hoivaa ja tukea päivittäisessä elämässä. Asukkaita kannustetaan aktiivisuuteen ja henkilökunta järjestää monenlaista ryhmä- ja viriketoimintaa. Attendolla on 100 hoivakotia ympäri Suomen.

Multimedia

Multimedia