Teemalliset hoivakodit tulevat Suomeen

Report this content

Espoon Olarissa on avattu 8. kesäkuuta ensimmäinen teemallinen hoivakoti Suomessa. Asukkaat ovat ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevia ikäihmisiä. Ulkoilu & Puutarha -teemalla toimivassa hoivakodissa aihe näkyy hoivakodin sisätiloissa, piharatkaisuissa ja etenkin päivien sisällössä. Puutarha-aluetta käytetään myös talvella ja ikäihmisillä on mahdollisuus ulkoiluun useamman kerran päivässä.

- Teemakodin tarkoituksena on mahdollistaa omannäköisen elämän jatkuminen myös siinä vaiheessa, kun hoivapalveluiden tarve tulee osaksi elämää. Ikäihmisten täytyy voida nauttia elämästä myös hoivakotiaikana. Ulkoilusta ja oikeanlaisista virikkeistä hyötyvät myös muistisairaat ikäihmiset merkittävästi, sanoo Attendon laatu- ja kehitysjohtaja Paula Pohto-Kapiainen.  

Attendolla on Ruotsissa 18 teemallista hoivakotia, joista ensimmäinen avattiin vuonna 2012 Tukholmassa. Suomessa Attendo avaa seuraavat Ulkoilu & Puutarha -teeman mukaiset hoivakodit syksyllä Oulussa ja keväällä 2016 Jyväskylässä. Asukkaat teemakoteihin tulevat joko kuntien kautta tai itse maksavina.

Espoossa Attendo Olarinpuiston hoivakodissa pihasuunnitelma ja perusistutukset on tehty, mutta puutarha rehevöityy, kun asukkaat ja henkilökunta pääsevät viljelylaatikoiden ja kukkaistutusten pariin. Istutusten lisäksi hoivakodin puutarhassa on muun muassa kasvihuone, avokeittiö, pupula, sekä asukkaiden liikunnallisuutta tukeva kuntopolku ja kävelyreittejä. Syksyllä teemakodissa järjestetään varsinaiset avajaisjuhlat.

Attendon hoiva- ja palvelukodeissa asuu yli 4 000 ihmistä eri puolella Suomea. Hoivatoiminnassa painotetaan yksilöllistä ja laadukasta hoivaa. Kaikkien hoiva- ja palvelukotien asukkaat antoivat juuri julkaistussa tutkimuksessa arvosanan 4,4 Attendon hoivapalveluille asteikolla 1-5 (Kuulas Research).


lisätietoja:

Paula Pohto-Kapiainen
laatu- ja kehitysjohtaja, Attendo
puh. 040 740 3827
paula.pohto-kapiainen@attendo.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit