Valmentava palvelukoti luo kustannussäästöjä ja tyytyväisiä ihmisiä

Report this content

Vantaan Nikinmäessä on aloittanut toimintansa elokuun alussa uudentyyppinen palvelukoti. 17-paikkaisen Attendo Nikinmäen palvelukodin toiminnassa toteutetaan kiiteltyä liukumäki-mallia, jota ei ole aiemmin käytetty palveluasumisen puolella.

Toimintatavalla voidaan mahdollistaa valmennettavan paluu itsenäiseen elämään ja asuttaa raskaampaan hoivaan valmennettavan paikalle esimerkiksi sitä tarvitseva ikääntynyt. Tällöin oikeat ihmiset ovat palvelutarpeensa mukaisesti oikeissa paikoissa. Tärkein anti on elämäänsä tyytyväiset ihmiset.

Vantaan kaupungin ja Attendon luomassa yhteistyömallissa asetettiin asukkaille tavoiteaikatauluksi 6 kuukauden asumisaika, mutta jo ensimmäisten kolmen toimintakuukauden jälkeen ensimmäiset asukkaat ovat saavuttaneet tavoitteensa ja ovat muuttamassa pois.

- Asuntohakemukset ovat vetämässä. Muuttopuuhissa on pian henkilöitä sosiaalista asumista tuottaviin paikkoihin ja itsenäisen palveluasumisen vuokra-asuntoihin, iloitsee Attendo Nikinmäen johtaja Auli Hoffström.  

Nikinmäessä asukkaat saavat tukipalveluja, mutta päävastuu pärjäämisestä on jo itsellä. Yksilöllisen valmennusprosessin aikana harjoitellaan tarvittavat taidot ja luodaan asukkaan tarvitsemat turvaverkostot. Ne ovat hänen käytössään itsenäisessä elämänvaiheessa. Alle 65-vuotiaille suunnatussa valmentavassa palveluasumisessa on tällä hetkellä keski-iältään 55-vuotiaita asukkaita Uudenmaan alueelta. Taustallaan heillä on eri tavoin terveydentilan romahtaminen tai vammautuminen.

- Tällaisessa räätälöidyssä ja kannustavassa asumisen ja kuntoutumisen mallissa ihmiset ovat tavoitteellisempia, tyytyväisempiä ja toimintakykyisempiä. Jo alkuvaihe on osoittanut, että uudenlaiselle tukipalvelulle on tarve. Ihmiset pääsevät elämässä eteenpäin, sanoo Minna Lahnalampi-Lahtinen hoiva-asumisen palveluista Vantaalta.

lisätietoja:  
Minna Lahnalampi-Lahtinen
hoiva-asumisen palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki
09 839 20028
minna.lahnalampi-lahtinen@vantaa.fi

Auli Hoffsröm
johtaja, Attendo Nikinmäki
044 4944 850
auli.hoffstrom@attendo.fi

Liitteet & linkit