Vanhusten keräys luovutetaan turvakodille
Attendo Laamannin hoivakodin vanhusasukkaiden ja hoitajien joulumyyjäisten tuotto 1520 euroa ja monet tavaralahjoitukset toimitetaan tänään Porvoon turvakotiin. Hoivakodin asukkaiden ja hoitajien ideoimalle keräykselle oli tänä vuonna selkeä kohde, sillä varat haluttiin kohdentaa hädänalaisten lasten ja heidän vanhempiensa hyväksi. Viime vuoden keräystuotto lahjoitettiin Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.
- Päätimme yhdessä lahjoituskohteen ja se oli alusta pitäen selvä. Turvakotien toiminnasta on leikattu varoja ja on perheitä, joissa on hätä. Vanhukset ovat todella ottaneet tämän asian omakseen, sanoo Attendo Laamannin hoivakodin johtaja Pia Paananen.
Joulumyyjäisissä 20. joulukuuta myydyt tuotteet, kuten sukat ja koristeet, tehtiin porukalla hoivakodissa tämän syksyn aikana. Talkootöistä innostuivat myös työntekijöiden äidit, anopit sekä vielä kotona pärjäävät ikäihmiset.
- On tärkeä, että voimme tehdä sen minkä pystymme. Auttamisen halua on joka ikäluokassa. On ilo auttaa ja saada tunne, että vaikka onkin jo vähän raihnainen niin saa mahdollisuuden auttaa, sanoo 86-vuotias Aune Hell.
Hoivakodin joulumyyjäiset olivat samalla koko perheen tapahtuma. Pihapiirissä ilahduttamassa ja taputeltavina oli Sikilän kotieläinpihan eläimiä. Kotieläinpihan tulo tapahtumaan tapahtui niin ikään vapaaehtoistyönä.
Lisätietoja:
Pia Paananen
hoivakodin johtaja, Attendo Laamanni
puh. 040 147 0735
pia.paananen@attendo.fi