Teknistä etumatkaa - Audi valoteknologian edelläkävijänä

Report this content

Audin edistyksellistä valoteknologioiden kehitystyötä voi luonnehtia sanoilla esteettinen, dynaaminen ja aktiivinen. Audin muotoilu saa Teknistä etumatkaa -sloganin elämään ja korostaa brändin hienostuneita, urheilullisia, kokeilevia ja uutta luovia arvoja. Audi määrittelee uudelleen autoteollisuuden valomuotoilun. Valaistuksella on suuri merkitys autoilussa niin kuljettajalle kuin ympäristöllekin.

Lehdistötiedote 17.2.2015

Tulevaisuus: laserteknologia

Led-valoihin verrattuna laserkaukovalot tuottavat lähes kaksi kertaa suuremman valaistun alueen. Ensimmäinen malli, jossa Audi esitteli laserkaukovalot, oli kesällä 2014 esitelty Audi R8 LMX. Samana vuonna tekniikka testattiin myös vaativissa olosuhteissa Audin Le Mans -kilpa-autossa R18 e-tron quattrossa. Audi kasvattaa jatkuvasti rooliaan maailman johtavana innovatiivisten valoteknologioiden kehittäjänä. Seuraava vaihe kehityksessä tulee olemaan Audin Matrix laser -valoteknologia, joka tunnistaa ajoradan valontarpeen silmänräpäyksessä.

Laserlähde on pieni, mutta sen vaikutus on sitäkin suurempi. Yhdestä vain 0,3 millimetrin kokoisesta laserdiodista porautuva korkeaintensiteettinen säde ohjataan valonheittimessä peilin ja linssin kautta valkoiseksi laserkaukovaloksi. Tuloksena on kirkkain, homogeenisin ja selkein kaukovalo, mitä Audi on koskaan valmistanut sarjatuotantoon.

Jo markkinoilla oleva Matrix led -teknologia perustuu kameraan, joka tarkkailee edessä avautuvaa näkymää yhdessä navigointijärjestelmän ja muiden tunnistimien kanssa. Kun järjestelmä havaitsee vastaantulevan ajoneuvon, se sammuttaa millisekunneissa matriisin muodossa olevista ledivaloista vastaantulijaa mahdollisesti häikäisevät valodiodit. Matrix laser -teknologiassa on useiden valodiodien sijaan yksittäinen valonlähde varustettu sadoillatuhansilla mikroskooppisilla peileillä. Peilit jakavat laservalon pieniksi pikseleiksi kameran tuottaman tiedon perusteella. Audi Matrix laser -teknologia mahdollistaa ihanteellisen valokuvion tuottamisen jokaiseen ajotilanteeseen. Tuloksena on häikäisemätön, mutta erittäin tehokas kaukovalo, joka voi olla jatkuvasti päällä lisäten merkittävästi sekä näkyvyyttä että turvallisuutta.

Valo herää eloon

Audilla valaistuksen suunnittelu on enemmän kuin tyylikysymys. Valaistus ilmentää esteettisesti brändin arvoja, se tuo tunnelman ja turvallisuuden. Etuosan led-päiväajovalot ja kaksiosaiset led-takavalot ovat tärkeä osa auton ulkomuotoa, ne ovat rohkeutta ja itseluottamusta viestivä allekirjoitus, joista auton tunnistaa Audiksi jo kaukaa. Valot eivät ole pelkästään esteettinen asia, vaan ne ovat myös dynaamiset – ne heräävät eloon, liikkuvat ja saavat uusia muotoja ja variaatioita. Esimerkiksi adaptiiviset takavalot vilkkuvat hätäjarrutuksen aikana ja kääntyessä dynaamisten vilkkujen valo liikkuu sisäreunasta ulospäin. Molemmat teknologiat ovat olleet tuotannossa Audilla jo jonkin aikaa. Tulevaisuuden Audi Matrix Laser -ajovalot puolestaan tuottavat kantamaltaan useita satoja metrejä pikselöityä valoa. Erittäin korkea resoluutio mahdollistaa myös esimerkiksi navigointinuolien tai muiden tärkeiden tietojen heijastamisen tielle auton eteen. Tulevaisuudessa auton takana tai kyljissä sijaitsevat OLED-valodiodit mahdollistavat uusia toimintoja, kuten osoittavat kuljettajan aikeet muille tienkäyttäjille.

Valo vuorovaikutuksessa tienkäyttäjien ja kuljettajan kanssa

Tulevaisuudessa valot tulevat olemaan autoilussa tiedonvälittäjän roolissa. Esimerkiksi tulevaisuuden lasertakavalo muotoutuu sumuisella tai sateisella, huonon näkyvyyden säällä varoituskolmioksi, jotta takana tuleva osaa säilyttää turvallisen etäisyyden. Sisätilojen valaistuselementit voisivat varoittavat kuljettajaa vaaroista tai välittää tärkeitä tietoja kuljettajattoman ajamisen aikana.

Ympäristön ja muiden tiellä liikkujien huomioiminen teknologia-avusteisesti lisää entisestään autoilun turvallisuutta ja vähentää polttoaineenkulutusta. Tulevaisuudessa tiellä liikkuvat autot voivat esimerkiksi jakaa automaattisesti ja älykkäästi tien valaisemisen keskenään, jolloin jokaiselta ajoneuvolta säästyy energiaa. Oppivan teknologian ansiosta ajovalojen ohjaimet voivat kerätä tiedot tien valaistuksesta ja parantaa osaltaan valokuviota.

Audi Lightning Assistance Center

Audi panostaa valoteknologian kehittämistyöhön tosissaan. Teknologiaa kehitetään Euroopan suurimmassa valotekniikan kehityskeskuksessa, Audi Lightning Assistance Centerissä (LAC). Keskuksessa on muun muassa uusi 120 metriä pitkä tunneli, jossa voidaan ajaa autoja ja testata valaistusjärjestelmiä kuten kamerapohjaisia avustavia valaistusjärjestelmiä. Audin insinöörit työskentelevät tiiviisti yhteistyössä muotoilijoiden kanssa. Myös kilpa-autoilu tuottaa jatkuvasti arvokasta tietoa kehitystyötä varten.

Kaikki Audin asiakkaat hyötyvät kilpa-autoiluun kehitetyistä innovaatioista. Suorituskykyinen urheiluauto Audi R8 debytoi vuonna 2008, ja alun perin R8:ssa esitellyt led-ajovalot ovat nykyään saatavilla myös kompaktiin A3-mallisarjaan. Led-ajovaloteknologiaa on hyödynnetty jo vuosia myös Audin menestyksekkäimmissä kilpa-autoissa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia