Audi Geneven autonäyttelyssä 2019

  • Audin lehdistötilaisuus alkaa tiistaina 5.3. klo 9.00 (Suomen aikaa)
  • Audin osasto on katettu pelkästään sähköautoilla
  • Ladattavien hybridien mallisto laajenee merkittävästi

Audi kasvattaa systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti sähköautomallistoaan. Geneven kansainvälisessä näyttelyssä Audin osastolla on nähtävillä neljä täyssähköautoa – autot, joiden sarjatuotantoversiot juhlivat ensiesiintymisiään vuoden 2020 loppuun mennessä. Tämän lisäksi osastolla nähdään maailmanensi-iltaa juhlivat neljä ladattavaa hybridimallia sekä täyssähköinen Formula E kilpa-auto Audi e-tron FE05. Audin osasto on tänä vuonna täysin sähköinen. Audi Q4 e-tron -konseptiauto ja Euroopan debyyttinsä tekevä Audi e-tron GT -konseptiauto paljastetaan Audin osastolla lehdistötilaisuudessa, joka alkaa tiistaina 5.3. klo 9.00, halli 1:ssä (Suomen aikaa).

”Olemme asettaneet selkeän tavoitteen – joka kolmas myyty Audi tulee olemaan varustettu sähkömoottorilla jo vuoteen 2025 mennessä. Koska tavoittelemme selkeää visiota – olemme sitoutuneita päästöttömään liikkumiseen”, sanoo Audin toimitusjohtaja Bram Schot.

Ensimmäinen tästä uudesta täyssähköisestä nelikosta – Audi e-tron – on jo asiakastoimitusvaiheessa. Myöhemmin tänä vuonna, Audi esittelee sarjatuotantomallin sen coupé-versiosta, Audi e-tron Sportbackin. Kaksi muuta tuotantomallia saavat ensi-iltansa vuonna 2020: Audi e-tron GT ja Audi Q4 e-tron. Audin osastolla Genevessä olevat konseptiautot luovat ensimmäisen silmäyksen näihin tulevaisuuden autoihin.

Tämän lisäksi merkin ladattavien hybridien mallisto kasvaa lähes kaikissa segmenteissä vuonna 2019. Audi-malliston menestysmallit Q5, A6, A7 Sportback ja A8 saavat uudet ladattavat hybridiversiot. Myös nämä mallit tekevät ensiesiintymisensä Genevessä. Molemmat jo olemassa olevat ladattavat hybridimallit A3 ja Q7 tulevat jälleen myyntiin vuonna 2019 – uudella päivitetyllä teknologialla varustettuna.  

Tulevaisuudessa neljä erilaista teknistä alustarakennetta ja tuoteperhettä tulevat olemaan Audin täyssähköautojen perusta – jokaisessa segmentissä A:sta D:hen. Laaja mallisto vaatii synergioiden hyödyntämisen, joten Volkswagen-konsernin eri merkkien teknisen kehityksen kanssa tehdään läheistä yhteistyötä. 

Audi e-tron ja e-tron Sportback käyttävät Audin modulaarista pitkittäismoottoreille tarkoitettua alustarakennetta. Tämä ja useat innovatiiviset teknologiat, erityisesti voimalinjassa, erottavat sähköisellä quattro-nelivedoilla varustetun täyssähköisen SUV-tuoteperheen perinteisistä polttomoottoriversioista. Pikalataus aina 150 kW:n teholla ja riittävän pitkä toimintamatka takaavat jokapäiväisen käytön.

Audi esitteli myös toisen täyssähköautojen alustarakenteen jo vuonna 2018: Audi e-tron GT -konseptiauto, dynaaminen coupé matalalla lattialla, sai ensi-iltansa Los Angelesin autonäyttelyssä. Tämä auton teknologia on kehitetty yhdessä Porschen kanssa; Audi e-tron GT:n muotoilu ja ilme on pakattu täyteen Audin tuttua DNA:ta.

Toinen Audin ja Porschen kehitysosastojen yhteinen projekti on PPE-alustarakenne (Premium Architecture Electrification). Se tulee olemaan useiden Audin täyssähköisten mallien perusta, aina B-segmentistä D-segmenttiin. Sekä SUV-malleja että perinteisiä automalleja matalalla lattiarakenteella tullaan suunnittelemaan tälle alustalle. PPE-alustarakenteen päävahvuus on, että se on kehitetty vain ja ainoastaan täyssähköautoille. Tämä tuo mukanaan useita etuja kuten painon väheneminen ja rungon mittasuhteet.

Useat Volkswagen-konsernin merkit tekevät yhteistyötä MEB-alustarakenteen kehityksessä. Myös tämä alustarakenne tulee olemaan useiden Audin täyssähköautojen alustarakenne, erityisesti korkeavolyymisessä A-segmentissä.

Audi AG laajentaa merkittävästi myös ladattavien hybridimallien tarjontaa. ”Tulevaisuudessa lähes jokaisessa markkinasegmentissä tulee olemaan malleja, joissa on sähkömoottorin ja perinteisen polttomoottorin yhdistelmä, ja joita pystyy lataamaan pistokkeesta”, sanoo Bram Schot.


Lisätietoja: Riitta Karjalainen, viestintäpäällikkö, K Auto Oy | Audi Finland, riitta.karjalainen@audi.fi, puh. 040 578 3924

Avainsanat:

Yrityksestä

Audi Group, jonka brändejä ovat Audi, Ducati ja Lamborghini, on yksi maailman menestyksekkäimmistä auto- ja moottoripyörävalmistajista premium-segmentissä. Audi on läsnä yli 100 markkinalla maailmanlaajuisesti ja valmistaa autoja 18 eri paikkakunnalla ja 13 maassa. Audi AG:n 100 % omistamat tytäryhtiöt ovat Audi Sport GmbH Neckarsulmissa, Automobili Lamborghini S.p.A. Sant’Agata Bolognesessa, italiassa ja Ducati MotorHolding S.p.A. Bolognassa, Italiassa. Vuonna 2018 Audi Group toimitti asiakkailleen 1,812 miljoonaa Audia, 5 750 Lamboghini-urheiluautoa ja 53 004 Ducati-moottoripyörää. Vuoden 2017 Audi AG:n liikevaihto oli 60,1 miljardia euroa ja liikevoitto 5,1 miljardia euroa. Tällä hetkellä yrityksen palveluksessa työskentelee maailmanlaajuisesti noin 90 000 työntekijää, joista yli 60 000 Saksassa. Audi keskittyy kestävän kehityksen tuotteisiin ja teknologioihin tulevaisuuden autoilun puolesta. Suomessa Audi oli vuonna 2017 saksalaisten premium-merkkien SUV-segmentin selkeä markkinajohtaja Q-malliston 1 517 kappaleen rekisteröinnillä. Uusia Audeja rekisteröitiin vuonna 2017 Suomessa yhteensä 5 599 kappaletta, markkinaosuuden ollessa 4,8 %. Suosituin Audi-malli vuonna 2017 oli Audi A4, jota rekisteröitiin 1 747 kappaletta. Audi A4 oli myös saksalaisten premium-merkkien B-segmentin myydyin malli sekä myydyin yritysauto. Myös Audi Q2 jatkaa menestystarinaansa Suomessa, sillä vuonna 2017 sitä rekisteröitiin yli 600 kappaletta. Audi Q5:n rekisteröinnit kipusivat 488 kappaleeseen. Suomessa Audi-verkosto työllistää noin 400 henkilöä, ja Audi-asiakkaita palvelee 22 jälleenmyyjää ja 28 valtuutettua merkkihuoltoa 28 paikkakunnalla. Audi-uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin tekijänoikeudet kuuluvat K Auto Oy:lle tai sen päämiehille. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua. Audi Finland on osa K Auto Oy:tä ja K-ryhmää.

Tilaa

Multimedia

Multimedia