#AudiTogether: Audi AG lahjoittaa viisi miljoonaa euroa koronakriisin hoitamiseen

Report this content
  • Useita kansallisia ja kansainvälisiä hankkeita on jo käynnistetty
  • Kansainvälinen #AudiTogether-kampanja ja livekonsertti suoratoistona internetissä tiistaina 14.4.
  • ”Audin työntekijöiden asiat sujuvat myös kriisin jälkeen”, sanoo toimitusjohtaja Markus Duesmann

Kun tarve vaatii, maailma lähentyy. Audi tukee koronakriisissä lähialueidensa lääketieteellisiä ja yhteiskunnallisia organisaatioita ja tarjoaa humanitääristä apua kansallisesti ja kansainvälisesti. Hätäapupaketin koko on viisi miljoonaa euroa. 

”Koronaepidemia asettaa äärimmäisiä haasteita kaikille kaikkialla maailmassa – sekä meille yrityksenä että koko yhteiskunnalle. Haluan kiittää kaikkia Audin työntekijöitä, jotka katsovat eteenpäin, tekevät osansa ja auttavat siellä, missä apua tarvitaan näinä poikkeuksellisina aikoina. Haluan myös kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ylläpitävät liiketoimintaa toimipaikoissamme ympäri maailmaa. Olen vakuuttunut siitä, että Audin työntekijöiden asiat sujuvat myös kriisin päätyttyä. Tällä hetkellä yksi asia on muita tärkeämpi ja se on työntekijöidemme, heidän perheidensä sekä koko yhteiskunnan terveys. Sen suojelemiseksi meidän on madallettava tartuntakäyrää”, sanoi Audi AG:n uusi toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja Markus Duesmann

”Tiimillämme on valtava halu auttaa koronakriisissä. Jokainen haluaa tehdä osansa tulevaisuuden turvaamiseksi kriisin jälkeen. Aktiivisilla lahjoituksilla kannamme vastuumme toimintapaikkakunnillamme”, lisäsi Audi AG:n yritysneuvoston puheenjohtaja Peter Mosch. 

Myös henkilökunnan omat ehdotukset otetaan huomioon. ”Tutkimme ja arvioimme ehdotukset viipymättä. Olemmekin jo voineet auttaa ensimmäisiä kyselijöitä”, kertoi Audin yrityskansalaisuudesta vastaava johtaja Ute Röding. 

Sekä rahalahjoituksia että aineellista apua Saksassa ja kansainvälisesti

Ensimmäiset suuret rahalahjoitukset on jo tehty. AUDI AG tuki maaliskuun lopussa tehdaspaikkakuntiensa Ingolstadtin ja Neckarsulmin sairaaloita yhteensä 600 000 eurolla – koronakriisin hoitamiseen yhteensä luvatun viiden miljoonan euron lisäksi. 

Ingolstadissa Audi tukee mm. paikallisen yrityskeskuksen ja digitaalisen startup-keskuksen toimintaa, jotta lähialueella voitaisiin selviytyä kriisin tuomista haasteista. Audi-konsernin kansainväliset toimipaikat tarjoavat myös paikallista tukea omilla alueillaan: Esimerkiksi Brysselissä ja Kiinassa tarjotaan lääkintätarvikkeita ja Unkarissa Audi tekee rahalahjoituksen Györin sairaalalle. Lisätoimenpiteitä suunnitellaan yksityiskohtaisesti kaikissa toimipaikoissa. 

Kansainvälinen #AudiTogether-kampanja ja yhteisvastuukonsertti suoratoistona internetissä

Audi Summer Concerts -festivaalien taiteellinen johtaja, viulisti Lisa Bathiasvili konsertoi tiistaina 14.4. klo 20 Audilla Ingolstadtissa. Mukana ovat kuuluisat muusikot Maximilian Hornung, François Leleux, Sarah Christian ja Jano Lisboa. Konsertti välitetään Facebookissa @Audi.AG:n tilillä sekä @Audi-YouTube-kanavalla ja sitä voi seurata myös suoratoistona osoitteessa www.audimedia.tv.

”Musiikki yhdistää ihmiset. Minulle ja kollegoilleni on sydämen asia näinä aikoina osoittaa solidarisuutemme ja pysyä yhdessä”, sanoo Lisa Batiasvili

Audin näkemyksiä ja kansainvälisiä toimia kriisin aikana voi seurata #AudiTogether-aihetunnisteella. Motto ”Kohtaamme tämän yhdessä” tarkoittaa brändin, työntekijöiden ja Audi-fanien solidaarisuutta kaikilla markkina-alueilla ja sosiaalisen median kanavissa. 

Hankkeita tukee osallistava toiminta, joka alkaa #FourRingsChallenge -haasteella, jossa kaikki kiinnostuneet voivat tuottaa sisältöjä käyttäen luovasti neljää Audi-rengasta. Seuraavien päivien aikana käynnistetään lisää sosiaalisen median aktiviteetteja kuten erityinen ”Mikä Audi-malli sinä olet” kysymyspatteristo. Lisätietoja julkaistaan vaiheittain audi.com/AudiTogether -verkkosivulla sekä @audiofficial-instagram-tilillä. 


Lisätietoja: Riitta Karjalainen, viestintäpäällikkö, K Auto Oy | Audi Finland, riitta.karjalainen@audi.fi, puh. 040 578 3924

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia