Aurinkomatkat lisää jälleen lentoja heinäkuulle – Kreetan lennot avataan jo 18.7.

Report this content

Aurinkomatkat tiedotti viime viikolla aloittavansa matkat Kreetan Haniaan jo viikkoa suunniteltua aikaisemmin, lauantaina 25. heinäkuuta, ja tuplaavansa Rodoksen matkatarjonnan 1.8. alkaen. Suuren kysynnän myötä Aurinkomatkat lisää jälleen lentoja Kreetan Haniaan ja lentää kohteeseen myös lauantaina 18. sekä sunnuntaina 26. heinäkuuta.  

-  Kysyntä on lisääntynyt viime viikkoina valtavasti, ja haluamme mahdollistaa kaikkien halukkaiden kesäloman Kreikassa lisäämällä uusia lentoja heinäkuulle, kertoo Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Timo Kousa. 

Aurinkomatkat aloittaa matkat myös Turkkiin Antalyan alueelle ja Espanjaan Costa del Solille ja Mallorcalle elokuun alusta alkaen.  

- Kaikkien matkojemme lähtökohtana on aina turvallisuus, niin asiakkaidemme kuin henkilökunnankin. Olemme olleet yhteydessä paikallisiin yhteistyökumppaneihimme lomakohteissa ja heiltä saamamme tiedon perusteella voimme vastuullisesti toimien tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden turvalliseen lomailuun myös Antalyan alueella, Mallorcalla ja Costa del Solilla, Kousa sanoo. 

Aurinkomatkat on ottanut käyttöön matkustuskokemusta parantavia toimenpiteitä, jotta jokainen voi matkustaa ja nauttia lomastaan turvallisesti. Lue lisää, kuinka varmistamme turvallisen lomailun.

Aurinkomatkojen viestintä
ma–pe 9–16
p. 358 50 392 6734
communication[a]aurinkomatkat.fi.

Aurinkomatkojen viestintä on osa Finnairin viestintää. Finnairin viestintä palvelee numerossa +358 9 818 4020, sähköpostia voi lähettää osoitteeseen comms[a]finnair.com.

Oy Aurinkomatkat - Suntours Ltd Ab
Käyntiosoite: Tietotie 9, 01530 Vantaa, Suomi

Postiosoite: PL 200, 01531 Vantaa, Suomi

Aurinkomatkojen markkinointi 
marketing[a]finnair.com

www.aurinkomatkat.fi

Aurinkomatkat vei vuonna 2019 lomalle 260 000 asiakasta. Aurinkomatkojen osuus Suomen valmismatkoista oli 29,5 %. Vuoden 2019 lopussa Aurinkomatkat Oy:n palveluksessa oli 177 henkilöä, joista 71 työskenteli matkakohteissa ulkomailla. Aurinkomatkojen liikevaihto vuonna 2019 oli 220 miljoonaa euroa. Aurinkomatkojen toimitusjohtaja on Timo Kousa.

Aurinkomatkan voi varata vaivattomasti verkkokaupasta tai puhelimitse myyntipalvelusta. Aurinkomatkojen tuote- ja palveluvalikoimaan kuuluvat mm. Aurinkomatka-paketit ja omatoimiset Kaupunkilomat.

Aurinkomatkat on Suomen suurin ja vastuullisin matkanjärjestäjä, ja suurista matkanjärjestäjistä ainoa täysin suomalainen matkanjärjestäjä. Aurinkomatkat on perustettu 1963, ja se kuuluu Finnair-konserniin. Finnair Oyj:n vuosikertomus on luettavissa osoitteessa http://www.finnairgroup.com/fi/.

Tilaa

Liitteet & linkit