Aurinkomatkojen matkalahjakortti on suosittu valmistujaislahja

Report this content

Matkalahjakortti on suosittu valmistujaislahja ja toukokuussa lahjakorttien menekissä on perinteisesti myyntipiikki. Tänä vuonna matkalahjakorttien suosio on ollut Aurinkomatkoilla erityisen kova.

- On selkeästi huomattavissa trendi, jossa kerätään isompi porukka kasaan ja ostetaan matkalahjakortti kimppalahjana. Jo pienelläkin summalla saa porukalla varmasti mieluisan lahjan päivänsankarille, sanoo Aurinkomatkojen myynnistä vastaava Jouni Ojaniemi.

Jos matkalahjakortin haluaa ostaa lahjaksi yksin, voi summan mitoittaa haluamalleen määrälle. Pienikin pesämuna lomamatkaan on lahja, joka varmasti miellyttää lahjan saajaa. 

Yhdeksäntoistavuotias Lisa Sirén valmistuu tänä keväänä merkonomiksi ja Lisalle matkalahjakortti olisi erittäin mieluinen lahja.

- Vanhempien kanssa on tullut matkustettua lomilla melko paljon, mutta ikioma lomamatka olisi todella upea juttu. Minulle matka symbolisoisi jonkin elämänvaiheen päättymistä ja uuden vaiheen alkua. Opiskelujen päättymistä olisi myös mukava juhlistaa tällaisella ikimuistoisella tavalla.

Matkalahjakortteja ostaessaan moni kysyy Aurinkomatkojen asiakaspalvelusta vinkkejä matkakohteeksi, vaikka lopullisen matkavalinnan toki tekee lahjan saaja.  Kesän lomamatka suositellaan varaamaan pian, sillä erityisesti heinäkuun matkat ovat olleet kysyttyjä.

-Lomakohteista voin suositella lämpimästi Kreetaa ja siellä erityisesti Haniaa, sillä tässä lomakohteessa on kaikki, mitä upeaan rantalomaan  tarvitaan, sanoo Jouni Ojaniemi.

Hanian kaupunki on alueen sydän, jossa on viehättävää vanhankaupungin tunnelmaa ja parhaat paikat tehdä ostoksia.  Historiallisessa Venetsialaisessa satamassa on runsaasti ravintoloita, jotka tarjoavat herkullista kreikkalaista ruokaa.

Kaupungin länsipuolella sijaitsevissa kylissä, missä Aurinkomatkojen hotellit sijaitsevat, voi viettää rentoa tai vilkasta rantalomaa, valinnanvaraa riittää. Kato Staloksessa ja Agia Marinassa pääsee keskelle aitoa kreetalaista tunnelmaa, Geranissa ja Malemessa levätään rauhassa rannalla kun taas Plataniaksessa vipinää riittää pikkutunneille asti.

Yhteystiedot

Aurinkomatkojen viestintä palvelee mediaa kaikissa Aurinkomatkoihin ja toimialaamme liittyvissä kysymyksissä. Ota meihin yhteyttä, jos haluat tietoa esimerkiksi tuote- ja palvelu-uutuuksista, matkatrendeistä tai lomakohteista. Autamme mielellämme myös sopivien matka- ja kohdekuvien hankinnassa.

Aurinkomatkojen viestintä palvelee
ma–pe 9–16
p. 358 50 392 6734

Kiireellisissä asioissa voit ottaa meihin yhteyttä myös toimistoaikojen ulkopuolella.

Palvelemme sähköpostitse osoitteessa communication[a]aurinkomatkat.fi.

Aurinkomatkojen viestintä on osa Finnairin viestintää. Finnairin viestintä palvelee numerossa +358 9 818 4020, sähköpostia voi lähettää osoitteeseen comms[a]finnair.com.

Oy Aurinkomatkat - Suntours Ltd Ab
Käyntiosoite: Tietotie 9, 01530 Vantaa, Suomi

Postiosoite: PL 200, 01531 Vantaa, Suomi

Aurinkomatkojen markkinointiin liittyvät yhteydenotot pyydämme lähettämään sähköpostitse osoitteeseen marketing[a]finnair.com

http://www.aurinkomatkat.fi/ota-yhteys/media

www.aurinkomatkat.fi

Yritystiedot

Aurinkomatkat, Suomen luotetuin matkanjärjestäjä, on toteuttanut suomalaisten lomaunelmia jo yli 50 vuotta. Aurinkomatkojen tuote- ja palveluvalikoimaan kuuluvat:

- rantalomat, Aurinkomatka-paketit
- kaupunkilomat, Lento+hotelli-paketit
- yhdistelmämatkat
- kiertomatkat
- aktiivilomat
- risteilyt
- pelkät lennot
- ryhmämatkat

Oy Aurinkomatkat - Suntours Ltd Ab on perustettu vuonna 1963 ja se kuuluu Finnair-konserniin. Suomalaisella Aurinkomatkat Oy:llä on tytäryhtiö Virossa, Aurinko Oü. Aurinkomatkat vei vuonna 2014 lomalle reilut 200 000 asiakasta, ja Aurinkomatkojen osuus Suomen valmismatkoista oli 24,2 prosenttia. Aurinkomatkat Groupin liikevaihto vuonna 2014 oli 178 miljoonaa euroa. Aurinkomatkat Oy:n palveluksessa oli viime vuonna 193 henkilöä, joista 85 työskenteli matkakohteissa ulkomailla.

Aurinkomatkan voi varata vaivattomasti verkkokaupasta tai puhelimitse myyntipalvelusta. Aurinkomatkoilla on lisäksi myyntitoimisto Helsingissä.

Emoyhtiömme Finnair Oyj:n vuosikertomus on luettavissa osoitteessa http://www.finnairgroup.com/fi/

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit