Citroën – myynti on vahvassa myötätuulessa

Report this content

Elokuun loppuun mennessä Suomessa on rekisteröity 2486 uutta Citroën-henkilöautoa. Viime vuonna maassamme rekisteröitiin yhteensä 2226 Citroën-henkilöautoa, joten jokainen elokuun viimeisen viikon jälkeen aina joulukuun loppuun saakka rekisteröity Citroën merkitsee puhdasta myynnin kasvua kuluvana vuonna.

Elokuussa Citroën saavutti henkilöautoissa 4,1 prosentin markkinaosuuden ollen 10. eniten myyty henkilöautomerkki maassamme. Kuluvan vuoden alusta lukien Citroënin kumulatiivinen markkinaosuus on 3,2 prosenttia, joka merkitsee samalla 54 prosentin kappalemääräistä myynnin kasvua viime vuoteen verrattuna. Kasvu on huomattava, sillä henkilöautomarkkinat ovat kokonaisuudessaan kasvaneet 20,4 prosenttia samalla ajanjaksolla.

Myynnin kasvun vetureina ovat olleet uudet mallit: rekisteröinneissä yli kolme kertaa viime vuotta suurempia lukuja esittävä Citroën C3 ja sitä mainiosti tukeva DS3 ovat toimineet kasvavassa pienten perheautojen segmentissä tiennäyttäjinä. Suurempien autojen kokoluokassa C5 tekee jämäkkää paluuta kärkikastiin yritysautosektorin kasvaneen kysynnän tukemana.

Tavara-autosektorilla kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden Citroën-myynti on ohittanut viime vuoden saman ajanjakson kokonaisrekisteröinnit 72 prosentilla.

– Citroën on merkkinä vahvassa myötätuulessa koko Euroopassa ja Suomi seuraa hyvin tätä trendiä. Mallistomme uudistustahti jatkuu ripeänä myös lähivuosina, joten uskomme vahvasti palaavamme pysyvästi suosituimpien automerkkien listan yläpäähän, kiteyttää kasvun tavoitteet Auto-Bon Oy:n toimitusjohtaja Klaus Pohjala.

 

Lisätietoja: Auto-Bon Oy / Citroën-viestintä

 PR- ja viestintäpäällikkö Pekka Koski

email: pekka.koski@veho.fi

GSM 358 400 210 490

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit