Citroën C5 menestyi erinomaisesti ruostumattomuustestissä

Report this content

Tukholman yliopistoon kuuluvan Ruotsin Korroosioinstituutin perinteisessä tutkimuksessa selvisi, että autojen ruostumisherkkyyksissä on suuria eroja. Citroën C5 sijoittui vuosimallien 2000–2001 tutkimuksessa kärkeen.

Pohjoismaiden talvisin suolattavat tiet asettavat suuria haasteita autoille. Suola aiheuttaa helposti korroosiota, mikäli autoa ei ole suojattu oikein. Tästä syystä Ruotsin Korroosioinstituutti on tutkinut useaan otteeseen Pohjoismaissa suosittujen automallien ruosteensietokykyä. Uusimmassa tutkimuksessa oli mukana 25 automallia. Vuosimallit oli jaoteltu vuoden 1998–1999 ja 2000–2001 autoihin. Jälkimmäisessä ryhmässä Citroën C5 sijoittui ykköseksi yhdessä Audi A4:n ja Renault Lagunan kanssa. Tutkituista Citroën C5-malleista ei löytynyt lainkaan ruostetta. Tutkimuksessa analysoitiin lähes 900 kolareissa vaurioitunutta autoa, joiden ovista, konepelleistä, takalokasuojista, kynnyskoteloista, takaluukuista ja muista perinteisesti ruosteherkistä kohdista leikattiin näytepaloja tarkastusta varten. Tutkimus osoitti, että autojen ruosteenestossa on edelleen suuria eroja, vaikka yhä useampi autonvalmistaja myöntää pitkiä puhkiruostumattomuustakuita. Citroën on panostanut viime vuosina voimakkaasti laatuun, mikä näkyy erinomaisina tuloksina riippumattomissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Citroën Xsara Picassolla oli Saksan Autoliiton (ADAC) tiepalveluraportin mukaan vähiten vikoja luokassaan ja Citroën C5 pitää hallussaan suurinta pistemäärää Euro NCAP – törmäystestissä. Lisätietoja: Risto Immonen, viestintäpäällikkö, puh 010 569 7225 Käy rekisteröitymässä Citroënin lehdistösivuille osoitteessa www.citroen-press.com. Sivuilta löytyy muun muassa lisää kuvia sekä tehtaan tiedotusmateriaalia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit