CITROËN JUMPERIN MYYNTI ON KAKSINKERTAISTUNUT

Report this content

Citroën Jumper, todellinen myyntimenestys, jota on myyty yhteensä lähes 900 000 kappaletta, uudistui perusteellisesti viime syksynä. Uuden mallin suunnittelussa hyödynnettiin parasta Citroën-osaamista. Uudistus kannatti, sillä kuluvan vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana Jumperin rekisteröinnit ovat kasvaneet 191 %.  Pakettiautorekisteröinneissä Citroën on tätä kautta noussut sijalle 6, ohi Nissanin ja Renaultin.

Käytännössä Citroën Jumper päivitettiin puskurista puskuriin. Uudesta mallista välittyy heti tunne voimasta ja lujuudesta etenkin uuden, tehokkaan ja suojaavan puskurin, tyylikkäästi suunniteltujen etulokasuojien ja uuden konepellin myötä.

Keulassa uutta merkin identiteettiä edustavat myös lujuutta ulkonäköön tuovat uusi kärkimerkkisuunnittelu, uusi säleikkö ja uusi, levennetty etuvalotunnus. Uudessa Citroën Jumperissa on uudet sileäpintaiset ajovalot, jotka on sijoitettu korkealle keulaan ja joissa on kromatut kehykset. Ajovalojen yhteydessä on LED-huomiovalot, jotka tuovat ajoneuvon luonnetta esiin ja edistävät turvallisuutta parantamalla näkyvyyttä ja näkymistä muille tiellä liikkujille.

Takaosaa suojaa leveä puskuri, joka on sijoitettu alhaalle kuormaamisen ja kuorman purkamisen helpottamiseksi. Uudet takavalot, joissa yhdistyvät nykyaikainen tyyli ja tehokas suojaus ja näkyvyys, ovat korkealla korissa pystysuuntaisesti.

Uuden Citroën Jumperin sisätilojen tyyli on harmoninen ja selkeä. Painopisteenä on toimivuus, hyvinvointi ja helppous. Ohjauspyörän suunnittelu on uudistettu ajoneuvon lujuuteen ja helppokäyttöisyyteen sopivilla nykyaikaisemmilla, suoremmilla linjoilla. Ohjaamon modernia ulkonäköä korostavassa kojelaudassa on uusi tekninen käyttöliittymä, jossa on uusi painikevalikoima

Kattava korimallivalikoima

Uuteen Citroën Jumperiin on saatavana laaja korimallivalikoima: valittavana on neljä pituutta (L1, L2, L3, L4), kolme akseliväliä (3,00 m, 3,45 m ja 4,04 m) ja kolme korkeutta (H1, H2, H3). Tarjolla on yhteensä kahdeksan korimallia välillä 8–17 m3. Tuorein jäsen mallistoon on Kuljetusmessuilla ensiesittelynsä saava tehdaslavalla varustettu alustaohjaamollinen Jumper.

Kuormaamista helpottava rakenne ja ergonomia

Uuden Citroën Jumperin uraa uurtava rakenne tarjoaa reilun kuormatilan kompakteilla ulkomitoilla sekä huipputason ergonomian:

– luokan paras pyöräkoteloiden välinen kuormatilan leveys 1,42 m

– kuormatilan hyötyleveys 1,87 m

– parhaiden pakettiautojen tasoa oleva kuormatilan hyötypituus 4,07 m

– hyötytilavuus 8–17 m3.

Uuden Citroën Jumperin vakuuttava käytettävyys helpottaa päivittäistä työntekoa:

– jopa 1,25 m leveät sivuliukuovet

– mitoiltaan luokan parhaat, jopa 2,03 m korkeat takaovet

– takaovien avautumiskulma 96°, joka voidaan suurentaa 180 asteeseen taittuvalla ovitangolla ja täyteen 270 asteeseen lisävarusteena

- kuormauskynnyksen korkeus 49,3–60,2 cm

Vakiona henkilöautoluokan mukavuus

Erityistä huomiota on kiinnitetty uuden Citroën Jumperin sisätiloihin, joihin on saatu enemmän henkilöauton tuntua keskittymällä samalla käytännöllisyyteen ja käyttäjäystävällisyyteen ammattilaisten päivittäisessä työssä. Tuloksena on eräänlainen pyörillä kulkeva toimisto.

Uuden Citroën Jumperin ohjaamo on suunniteltu maksimoimaan jokaisen matkustajan mukavuus ja helpottamaan heidän päivittäistä elämäänsä. Kuljettajan paikka on oleskelutila itsessään ja erittäin intuitiivinen käytössä. Korkealle sijoitetun kojelaudan ansiosta ajettavuus ja käytännöllisyys ovat huippuluokkaa. Jokainen ohjain ja merkkivalo on käden ulottuvilla tai helposti näkyvissä, kuten taittuva ja levitettävä kirjoitusalusta, joka varmistaa, että kuljettaja pääsee aina helposti työssään tarvitsemiinsa asiakirjoihin, ja ergonomian ja ohjaamon tilanhallinnan kannalta ihanteellisesti sijoitettu vaihdevipu.

Uuteen Citroën Jumperiin on saatavana jopa kymmenen säilytyslokeroa, ja se on suunnattu tehokkuutta ja optimoitua järjestystä etsiville asiakkaille. Ympäri ohjaamoa on sijoitettu järkevästi monta lokeroa, kuten useita syvennyksiä, avaimella lukittava hansikaslokero, joka on riittävän suuri kannettavalle tietokoneelle, lokeroita keskikonsolissa (viilennettyjä, avoimia tai suljettavia valinnan mukaan) sekä kaksi säilytystilaa istuinten alla. Uudessa Citroën Jumperissa on myös suuri säilytystila häikäisysuojien päällä. Sen tilavuus on 22 litraa, eikä se näy ulkoa.

Mukavuudeltaan ja tueltaan esimerkilliset istuimet tarjoavat ihanteelliset työskentelyolosuhteet. Niissä on myös irrotettavat ja korkeudeltaan säädettävät pääntuet, kallistuvat selkänojat, kyynärnoja sekä pituussäätö ja ristiselän tuen säätö. Comfort – paketin mukana kuljettajan istuimeen saa muuttuvan iskunvaimennuksen, joka voidaan säätää kuljettajan painon mukaan välillä 40–130 kg.

Vankka laatu ja hallitut käyttökustannukset

Uuden Citroën Jumperin laatu on ammattilaisten odottamaa huipputasoa. Erikoisasiantuntijat ovat testanneet sitä ajamalla yli neljä miljoonaa kilometriä.

Uudelle mallille tehtiin muun muassa seuraavat testit:

– 30 000 km huonosti päällystetyillä teillä, tyhjänä ja täydellä kuormalla korin rakenteen, mukavuuden ja kestävyyden testaamiseksi

– 1 000 kahlausta 10 cm syvässä vedessä tiiviyden tarkistamiseksi sekä testit useita senttejä syvässä vedessä tunnelissa, jossa ruiskutettiin suolavettä korroosionkestävyyden varmistamiseksi

– yli 500 testijaksoa huonosti pitävillä urilla pidon varmistamiseksi

– 500 000 oven avaamis- ja sulkemistestiä, mikä vastaa kovinta käyttöä 10 vuoden aikana.

Luotettavuuden ja lujuuden lisäämiseksi entisestään uuteen Citroën Jumperiin on tehty seuraavat päivitykset:

– uusi iskunvaimentimien asennusmalli

– uusi kojelaudan päällys tiiviyden parantamiseksi

– vahvistetut saranat, ovet ja korirakenne

– uudistettu ruiskutusjärjestelmä HDi 110-, 130- ja 150-moottoreissa

– parannettu jarrutusteho, kestävyys ja melutaso.

Hallitut käyttökustannukset

Ammattilaisten budjetit huomioon ottava uusi Citroën Jumper kuluttaa jopa 15 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin edellinen malli versiosta riippuen. Esimerkiksi L3H2-pakettiauto, jossa on HDi 130 -moottori ja 6-vaihteinen automaattivaihteisto, kuluttaa 7,4 l/100 km yhdistetyssä ajossa. Myös CO2-päästöjä on pienennetty.

Versiokohtaisesti Stop&Start-tekniikalla varustettujen e-HDi 130- ja e-HDi 150 -moottorien polttoaineenkulutus on 0,5 l/100 km pienempi kaupunkiajossa ja CO2-päästöt 5–6 grammaa pienemmät kuin versioissa, joissa ei ole Stop&Start-tekniikkaa.

Nämä tehokkaat moottorit eivät tuota säästöjä pelkästään polttoaineenkulutuksessa vaan myös huoltokuluissa. Uuden Citroën Jumperin huoltovälit kuuluvat luokan parhaimpiin: 48 000 km tai kaksi vuotta. Uusi Citroën Jumper on luokkansa parhaiden joukossa omistamisen kokonaiskustannusten osalta.

Citroën Jumper on varsin kilpailukykyinen sekä hankintahinnaltaan että huolenpitosopimushinnoiltaan. Edullisilla huolenpitosopimushinnoillaan Citroën Jumper nostaa kilpailukykyään merkittävästi edelliseen malliin verrattuna.

CITROËN JUMPER myös videolla YouTubessa:

"Jumper Quality", 3-minuuttinen versio: http://youtu.be/HzxUDufvHSU

"Jumper Quality" -videoon perustuvat lyhyet videot:

"ESP-tunneli": http://youtu.be/RNyqokUlq6Q

 "Kahlaus": http://youtu.be/7OSLRx08edY

 "Maailman tiet": http://youtu.be/EXjiUMdP1xc

 "Rinne": http://youtu.be/DCsmf5BT8n4

Lisätietoja: www.citroen.fi

CITROËN uutisarkisto: http://news.cision.com/fi/auto-bon-oy

Auto-Bon Oy / Citroën-viestintä

PR- ja viestintäpäällikkö Pekka Koski

email: pekka.koski@veho.fi

GSM 358 400 210 490

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit