Citroën viimeistelee WTCC-autoaan täyteen iskuun

Report this content

Kahden kuukauden kuluttua pyörähtää käyntiin vakioautojen MM-ratasarja, WTCC. Citroën valmistautuu uuteen aluevalloitukseen tavoitteenaan voittaa globaalin kilpasarjan maailmanmestaruus heti tulokaskaudellaan. 12 osakilpailun aikana kilpailuja ajetaan Euroopassa, USA:ssa, Venäjällä, Afrikassa, Kiinassa ja Japanissa.

Tekninen valmistautuminen merkin autourheilupanostuksen laajentumiseen alkoi jo yli vuosi sitten. Loppuvuodesta 2012 Citroën Racing muunsi nelivetoisen DS3 WRC- ralliauton etuvetoiseksi ja rakensi sen WTCC-sarjan ”testilaboratorioksi”. Kun tälle kaudella muuttuneet säännöt vahvistuivat viime kesän puolivälissä, Citroën rakensi ensimmäisen C-Elysée WTCC-testiauton.

Säännöillä rajatut kustannukset

Käytettyjen komponenttien ja materiaalien osalta World Touring Car Championship (WTCC) on tarkasti rajattu. Voimanlähteet saavat olla enintään 1.6-litraisia turbomoottoreita ja kuljettajakohtaisesti niitä saa käyttää vain kaksi koko kauden aikana. Samoin renkaiden määrä on rajattu, ja kilpailussa pitää ensimmäisen osakilpailun jälkeen käyttää myös käytettyjä renkaita. Kustannusten karsimiseen tähtäävät myös titaanin, magnesiumin ja keraamisten erikoismateriaalien kieltäminen rakenteiden tai moottoreiden osina. Kaikki nämä rajaukset alentavat merkittävästi kokonaiskustannuksia.

Kustannuksiltaan WTCC on edullisempi kuin rallin MM-sarja ja osakilpailuja ajetaan laajemmalla maantieteellisellä kattavuudella kuin rallin pääsarjaa. Tämän vuoksi WTCC-sarjan uskotaan kiinnostavan myös uusia autonvalmistajia tulevina vuosina.

Kilpailijoiden välisiä liian suuria tasoeroja tasoitetaan lisäpainojärjestelmällä. Suurimmillaan menestyspainoja voidaan määrätä jopa 60 kiloa. Kilpailijoiden tasaväkisyyttä valvotaan myös sillä, että kuljettaja jonka paras harjoitusaika on 7 % hitaampi kuin paalupaikka-aika, ei saa starttilupaa.

Vielä kolme testisessiota ennen kauden alkua

Citroën Racing tulee järjestämään vielä kolme testisessiota ennen 13.4 alkavaa tiivistä kilpailukautta. Tähän mennessä C-Elysée WTCC-autoa on testattu Hungaroringin, Monzan ja Citroën yhteistyökumppanin Abu Dhabin omistamalla Yas Marinan radalla. Hungaroring ja Monza eroavat ratoina toisistaan juuri niin paljon kuin radat keskenään voivat erota ja Yas Marina puolestaan tarjosi mahdollisuuden testata erittäin kuumissa olosuhteissa. Kuumien kelien lisäksi Abu Dhabi tarjosi testiryhmälle Arabiemiraateissa harvinaista herkkua eli sadetta.

Yhdessä kolmesta jäljellä olevista testeistä Citroën Racing tulee ajattamaan radalla kahta autoa samaan aikaan, jolloin päähuomio keskittyy suorituskyvyn rinnalla renkaiden kestävyyteen ja auton luotettavuuteen. Citroënin kuljettajina WTCC-sarjassa toimivat rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sébastien Loeb, WTCC-sarjan nelinkertainen mestari Yvan Muller ja argentiinalainen José-Maria López.

                       

World Touring Car WTCC-osakilpailut 2014

13-14.4           Marokko, Marrakech                                Moottorirata 4,5 km

19-20.4           Ranska, Paul Ricard                                Moottorirata 3,8 km

   3-4.5            Unkari, Hungaroring                                 Moottorirata, 4,4 km

10-11.5           Slovakia, Slovakia Ring                            Moottorirata, 5,9 km

24-25.5           Itävalta, Salzburgring                                Moottorirata 4,2 km

    7-8.6           Venäjä, Moskova                                      Moottorirata 3,9 km

21-22.6           Belgia, Spa-Francorchamps                     Moottorirata 7,4 km

   2-3.8            Argentiina, Santiago del Estorio               Moottorirata 4,8 km

13-14.9           USA,Sonoma Kalifornia                            Moottorirata 4,0 km

11-12.10         Kiina, Shanghai                                         Moottorirata 4,6 km

25-26.10         Japani, Suzuka                                          Moottorirata 5,8 km

14-16.11         Kiina, Macao (Kiinan erityishallintoalue)    Katurata       6,1 km

Lisätietoja: www.citroen.fi

Auto-Bon Oy / Citroën-viestintä

PR- ja viestintäpäällikkö Pekka Koski

email: pekka.koski@veho.fi

GSM +358 400 210 490

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit