EM-RALLICROSS KERÄÄ HUIPPUAUTOT KOUVOLAAN

Report this content

Rallicross on rallin ja rata-ajon tapahtumarikas yhdistelmä. Lajilla on vahvat perinteet Suomessa. Pienen tauon jälkeen Kouvolassa jälleen jyrähtää 22. – 23.9. EM-sarjan kauden toiseksi viimeisen osakilpailun myötä. Sarjan kiihkeimmän SuperCars- luokan kärjessä Kouvolaan lähtee Citroën DS3- kuljettaja Timur Timerzyanov.

Citroën on tämän vuosituhannen menestynein merkki myös rallicrossissa. Vuoden 2000 jälkeen Citroënilla on voitettu nelivetoisten huippuautojen nykyisin SuperCars-nimellä tunnettu ryhmä seitsemän kertaa. Neljä kertaa kauden päätteeksi korkeimmalle korokkeelle on kiivennyt jonkun muun merkin kuljettaja. Kouvolaan lähdettäessä SuperCars- ryhmän pistetaulukon kärjessä Citroën-kuljettajilla on hallussaan neljä sijoitusta kuudesta.

2,4 sekunnissa nollasta sataan

Rallicrossissa monta autoa starttaa lyhyelle radalle samaan aikaan. Muutaman kierroksen kestävän erän aikana taktikointiin ei ole tilaa: paras taktiikka on olla kärjessä ensimmäisessä kaarteessa. Juuri siihen tarkoitukseen on WRC- ralliauton pohjalta jalostettu rallicrossin huippuauto Citroën DS3, jonka voimanlähteestä on puristettu tehoa ulos peräti 560 hevosvoimaa. Voima välitetään rataan WRC-auton nelivetotekniikan avulla. Näillä eväin kuljettajan kanssa1300 kilonpainoinen auto ponnahtaa paikaltaan100 km/hnopeuteen 2,4 sekunnissa. Huippunopeus on hieman alle 200 km/h.

Kouvolassa huippuosanotto

Kauden toiseksi viimeinen osakilpailu Kouvolassa on kerännyt huippuosanoton.

-  Osallistujamäärämme on lähes sarjan huippua. Yhteensä kilpailijoita radalla nähdään 59, joista peräti 28 ajaa kovimmassa SuperCars-ryhmässä. Luvassa on varmasti kovatasoinen ja tapahtumarikas viikonvaihde, lupaa Suomen osakilpailun markkinoinnista vastaava Pekka Mustakallio.

Facebook- kampanjassa tarjolla ilmaisia lippuja

Suomen MM-rallin tavoin Citroën on Kouvolan EM- rallicrossin autoyhteiskumppani. Lajin uutta tulemista tukeakseen Auto-Bon Oy tarjoaa Citroën Suomi – facebook sivun kautta 80 nopeimmalle kilpailuun osallistuneelle ilmaisen pääsylipun EM-rallicrossiin Kouvolaan. Kilpailu on voimassa 19.9.2012 saakka. Tarkemmat kilpailusäännöt ja osallistumislomake osoitteessa https://www.apps.facebook.com/rallicross. Voittajille ilmoitetaan Citroën Suomi Facebook-sivuston kautta.

Lisätietoja kilpailutapahtumasta saa kilpailun kotisivuilta osoitteesta http://www.ercfinland.fi/content/fi/2/5/Etusivu.html

Lisätietoja: Auto-Bon Oy / Citroën-viestintä

PR- ja viestintäpäällikkö Pekka Koski

email: pekka.koski@veho.fi

GSM +358 400 210 490

Tilaa

Multimedia

Multimedia