Hirvonen tavoittelee Citroën-uransa avausvoittoa Jyväskylässä

Report this content

Citroën Racingin suomalaiskaksikko Mikko Hirvonen ja Jarmo Lehtinen tavoittelee Citroën-uransa avausvoittoa Jyväskylässä. Rallin hallitseva maailmanmestari ja Suomen MM-rallin voittoa puolustava ranskalais-monacolainen kaksikko Sébastien Loeb ja Daniel Elena ei myöskään aio jäädä statistin osaan.

Suomen MM-rallia edeltävien Jämsässä ajettujen testien jälkeen Citroën Racingin suomalaiskuljettajaMikko Hirvonentähtää tulevaan Suomen MM-ralliin luottavaisena. Jyväskyläläiskuljettaja on tämän vuoden MM-osakilpailuissa sijoittunut jo viidesti kakkoseksi, mutta se kaikkein tärkein - voitto, yhä puuttuu. Vuonna 2009 Suomen MM-rallin voittanut Hirvonen tavoitteleekin ykkössijansa uusimista tämän vuoden kisassa.

- Kakkossijoja on kerätty jo ihan tarpeeksi, nyt on sen puuttuvan voiton vuoro. Haluaisin ajaa ensimmäisen Citroën-voittoni ehdottomasti Suomessa. Auto on hyvässä iskussa, joten painetaan kaasu pohjaan.

- Pidän kovavauhtisista ralleista. Oli kiva huomata, että muutama legendaarinen erikoiskoekin on tänä vuonna Suomen MM-reitillä mukana. Odotan etenkin Ouninpohjaa. Se on uskomaton pätkä. Varmasti yksi maailman kahden tai kolmen parhaan erikoiskokeen joukossa sekä myös yksi MM-sarjan vaikeimmista ja haastavimmista erikoiskokeista. Toivotaan, että voitosta syntyy hyvä taistelu, MM-kakkosena ajava Hirvonen sanoo.

Loeb päättää taktiikastaan vasta kisassa

Suomen MM-rallin voittoa puolustava lajin kahdeksankertainen maailmanmestari Sébastien Loeb on hallinnut myös tämän vuoden MM-sarjaa. Ranskalaismestari on voittanut kauden seitsemästä MM-rallista viisi ja hän johtaa MM-sarjaa ennen Mikko Hirvosta 38 pisteellä.

Suomen MM-rallin Loeb on voittanut ainoana ulkomaalaiskuljettajana kahdesti vuosina 2008 ja 2011. Menestyksestään huolimatta Loeb ei laske itseään rallin ehdottomaksi voittajasuosikiksi.

- Sanon tämän saman joka vuosi; Suomen MM-rallin erikoiskokeet ovat erinomaisia, mutta puut ovat mielestäni liian lähellä tietä, siksi Suomen MM-ralli ei kuulu suosikkieni joukkoon. Olen onnistunut pitämään autoni tiellä sen takia, koska en ole koskaan ajanut Suomessa täysillä ellen koe ratin takana täydellistä luottamusta ajooni ja autoni säätöihin.

- On vaikea sanoa etukäteen, ajanko tänä voitosta vai en, koska meillä on tällä hetkellä niin hyvä pistejohto MM-sarjassa ettei meidän tarvitse ottaa Suomessa turhia riskejä. Mutta jos koen, että pystyn taistelemaan voitosta niin tosissani myös tavoittelen sitä, Loeb toteaa.

Ruuhimäestä Ouninpohjaan

Suomen MM-ralli käynnistyy keskiviikkona Lievestuoreella Ruuhimäessä ajettavilla aika-ajoilla (klo 19.30), sekä lähtönumerojen valintatapahtumalla Jyväskylän Paviljongilla klo 21.30. Ralli jatkuu torstaina Paviljongilta klo 13.30. Autot kokoontuvat Lahden satamaan iltapäiväksi, jossa yleisölle tarjotaan Rally Show kuljettajahaastatteluiden merkeissä. Lahti-päivän ohjelmassa on kolme, jonka jälkeen autot palaavat takaisin Jyväskylään Paviljongille huolto- ja yötauolle.

Perjantaina ja lauantaina MM-ralli risteilee Jyväskylästä käsin Keski-Suomen perinteikkäissä ympäristöissä. Tämän vuoden rallin päättää kahteen kertaan Jämsässä ajettava legendaarinen yleisösuosikki, Ouninpohjan erikoiskoe. Suomen MM-rallissa ajetaan kaikkiaan 18 EK:tta, joiden yhteispituus on303,52 km.

Loebin ja Hirvosen lisäksi Citroënin DS3 WRC –autoja Jyväskylässä ajavat Australian Chris Atkinson sekä Belgian Thierry Neuville.

Lisätietoja: Auto-Bon Oy / Citroën-viestintä

PR- ja viestintäpäällikkö Pekka Koski

email: pekka.koski@veho.fi

GSM +358 400 210 490

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit