Räikkönen päätyi lähelle Loebin valitsemia säätöjä Citroën Racing: Ruotsin MM-lumiavaukseen puhtaalta paperilta
Rallin MM-sarjan uusi WRC-aikakausi käynnistyy tulevana torstaina Ruotsin Karlstadista. Citroën Racing esittelee MM-avauksessa neljä uutta Citroën DS3 WRC-autoa, joita ajavat rallin seitsenkertainen maailmanmestaripari Sebastién Loeb – Daniel Elena, Sebastién Ogier – Julien Ingrassia, Kimi Räikkönen – Kaj Lindström sekä Petter Solberg – Chris Patterson.
Uuden ajan 1.6-litran turbomoottoreilla varustetut WRC-autot esittäytyvät ensimmäistä kertaa yleisölle tulevana viikonloppuna Ruotsin MM-rallissa. Keski-Ruotsin Värmlandin lumisilla ja nopeilla metsäteillä skandinaavit ovat totutusti viihtyneet hyvin, mutta poikkeuksiakin löytyy. Vuonna 2004 muuan Ranskan Sebastién Loeb katkaisi heidän voittokulun ensimmäisenä, eikä Loeb aio kanssakilpailijoitaan päästää helpolla tälläkään kertaa.
- Tuskin maltan odottaa rallin alkua. En usko, että Ruotsin tulos näyttää mitenkään suuntaa tulevaan kauteen, sillä rallin maailmanmestaruus ratkaistaan lopullisesti sarjan sorakisoissa, Loeb toteaa.
Loeb on voittanut jo seitsemän perättäistä kuljettajien maailmanmestaruutta. Kahdeksas veisi yksin hänet moottoriurheiluhistorian ykköspaikalle.
- On vaikea nähdä muuta tavoitetta kun voittaa mestaruus. En aio muuttaa strategiaani; aion käsitellä kisat yksi kerrallaan. Uuteen autoon tuntuma on hyvä. Testien aikana etenkin moottorin laaja käyttöalue yllätti minut ja auton balanssi on ollut hyvä vaikka voimansiirto koki suuria teknisiä muutoksia, Loeb toteaa.
Ensimmäistä vuotta mestarin vierellä ja tallikaverina ajava maamies Sebastién Ogier starttaa Ruotsissa uransa kolmanteen lumiralliin. Ruotsin MM-reitti on tänä vuonna yhtä Norjan puolella vierailevaa erikoiskoetta lukuun ottamatta käytännössä sama kuin viime vuonna, joten se oli hyvä uutinen etenkin Ogierille.
- Ruotsin MM-ralli on kilpailu, josta minulla on hyvin vähän kokemusta. Olen ajanut rallin vain kertaalleen kun sijoituin viime vuonna viidenneksi. Voi olla, että MM-avaus on minulle vaikea, mutta kausi on pitkä ja se ei ratkea lumiavauksessa.
Onko Loeb tänä vuonna sinulle hyvä tiimikaveri vai pahin kilpailija?
- Citroën Racing on yhtä kuin yhteistyötä. Jaamme kaiken informaation keskenämme. Yhteinen tavoitteemme on voittaa Citroënille ja siihen meillä on samat mahdollisuudet ja sama kalusto. On siis vain minusta kiinni että pystyn osoittamaan että pystyn saavuttamaan yhteisen tavoitteen siinä kuin lajin maailmanmestarikin, Ogier sanoo.
Kimille 250 testikilometriä
Tehdastiimin ohella Citroën Racing ajattaa Ruotsissa kahta yksityistallin Citroën DS3 WRC –autoa, joita ajavat Ice 1 Racingin Kimi Räikkönen ja Kaj Lindström sekä Petter Solberg World Rally Teamin Petter Solberg ja Chris Patterson. Molemmat autokunnat ajoivat viikko sitten Ruotsissa yhden päivän mittaisen ennakkotestin, jonka tulokseen Räikkönen sekä Solberg olivat tyytyväisiä.
Räikkönen ajoi oman testipäivänsä aikana noin 250 erikoiskoekilometriä. Kimi oli uuden 1.6-litran turbomoottorin suorituskykyyn tyytyväinen. Myös DS3 WRC:n balanssi sekä käsiteltävyys vakuuttivat F1-mestarin.
Kimi kokeili testipäivän aikana useita eri säätövaihtoehtoja, joista hän valitsi Ruotsin MM-avaukseen hyvin lähelle saman paketin kuin tehdastiimin kuljettajat.
Rallin MM-sarjan odotettu avaus käynnistyy torstai-iltana Karlstadin raviradalla ajettavalla (1,90 km) yleisö-EK:lla. Varsinaisille metsäerikoiskokeille kilpailijat päästetään perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Ruotsin MM-reitillä on kaikkiaan 22 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 351,0 km.
Ralli päättyy sunnuntai-iltapäivänä Gustavforsin 4,16 km mittaiseen nk. Power Stage –erikoiskokeeseen, joka televisioidaan suorana lähetyksenä. Kyseisellä EK:lla on panosta vaikka ralli olisikin jo yleiskilpailun osalta aiemmin ratkennut, sillä erikoiskokeen nopeimmalle on luvassa kolme, kakkoselle kaksi ja kolmosellekin vielä yksi MM-lisäpiste.
Ruotsin MM-ralli lyhyesti
Osakilpailu: 1/13
Keskuspaikka: Karlstad, Ruotsi
Huoltoalue: Hagforsin lentokenttä
Renkaat: Michelin erikoisliukuesterengas, 42 kpl/autokunta
Lähtö: Torstai 10. helmikuuta klo 21.00 Karlstad (Suomen aikaa)
Reitti: Kokonaispituus 2059,89 km, josta 22 erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 351,00 km. Rallissa ajetaan kaikkiaan 11 eri erikoiskoetta, joista osa kahteen kertaan.
Maali: Sunnuntai 13. helmikuuta klo 18.23 Karlstad
Kilpailunumerot: 1 Sebastién Loeb, 2 Sebastién Ogier, 8 Kimi Räikkönen, 11 Petter Solberg
Lisätietoja: Auto-Bon Oy / Citroën-viestintä
PR- ja viestintäpäällikkö Pekka Koski
email: pekka.koski@veho.fi
GSM 358 400 210 490
Avainsanat: