Auton Päivää vietetään lauantaina 6.9.2014

Report this content

Autoliiton järjestämää valtakunnallista Auton Päivää vietetään lauantaina 6.9.2014 jo 18. kertaa. Päivän tarkoituksena on tuoda esille tieliikenteen merkitys kansalaisten ja yritysten arjen liikkumisessa. Autoliiton paikallisosastot järjestävät Auton Päivänä kymmeniä tapahtumia eri puolilla Suomea.

Suomi on pitkien etäisyyksien harvaan asuttu maa, jossa tieliikenteellä on iso merkitys koko kansantalouteen. Kumipyörillä kulkee yli 90 prosenttia ihmisistä ja kaksi kolmasosaa tavaroista. Tieliikennettä ei pystytä korvaamaan millään muulla liikennemuodolla ja kaikki muut liikennemuodot tarvitsevat tuekseen kumipyöräliikennettä. Tavaraliikenteen ohella esimerkiksi työmatkaliikenteen tehokkuudella on merkittävä vaikutus taloutemme tehokkuuteen. Tieliikenteen kunto ja taso ovat merkityksellisiä myös liikenneturvallisuus- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisessa.

”Liikenteestä pitäisi tehdä sujuvampaa ja turvallisempaa muun muassa investoimalla tiestön kunnossapitoon ja kehittämiseen. Sillä olisi myös työllistävä vaikutus ja taantumassa investoitavalla rahalla saataisiin enemmän aikaan. Nyt teiden annetaan rapistua samaan aikaan kun kaikkia autoilun veroja nostetaan”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen sanoo.

”Liikkumisen kustannusten nousu vaikuttaa suoraan Suomen kilpailukykyyn kaikilla toimialoilla. Kuljetusten kustannukset nostavat tuotteiden hintoja ja heikentävät kilpailukykyä. Meidän ei pitäisi itse omilla toimillamme tehdä Suomessa toimimisesta ja asumisesta kallista ja kamalaa.”

Autoliiton paikallisosastot järjestävät lauantaina 6.9. Auton Päivä -tapahtumia eri puolilla Suomea. Tapahtumien sisältö vaihtelee paikkakunnittain. Vihdissä puhutaan siitä, miten maatalouskoneiden liikkeisiin pitää varautua ja Lappeenrannassa puheenaiheena on rajaliikenne. Myrskylässä Auton Päivän tapahtuma sijoittuu Tångin Sora-Rallin ympärille ja Pieksämäellä pääsee kokeilemaan muun muassa törmäyspainovaakaa ja kännilaseja. Iisalmessa puolestaan on muun muassa turvatyynyn räjäytysnäytös. Räjäytyksiä on luvassa myös Salossa, missä esiintyy stuntkuljettaja Crazy Mike. Auton Päivän pääteemana on liikenneturvallisuus ja tapahtumissa saa tietoa muun muassa pelastuskortista sekä Autoliiton toiminnasta. Auton Päivän tapahtuma järjestetään yli kolmellakymmenellä paikkakunnalla.

Auton päivän tapahtumien paikkakunnat löytyy osoitteesta www.autoliitto.fi/autonpaiva

Lisätietoja:
Autoliitto, Jukka Tolvanen, viestintäpäällikkö
Puh. 040 751 1173, jukka.tolvanen(at)autoliitto

Avainsanat: