Nyt tarkkana liikenteessä

Report this content

Lehdistötiedote
7.8.2018

Koulujen alkaminen tuo paljon kokemattomia lapsia liikenteeseen. Aikuisen vastuulla on varmistaa turvallinen koulutie.

Kouluvuosi käynnistyy tällä ja ensi viikolla kaikkialla Suomessa. Kaiken kaikkiaan peruskouluissa opiskelee noin 560 000 lasta, joten koulujen alku tarkoittaa isoa muutosta erityisesti aamu- ja iltapäiväliikenteeseen. Koulutien aloittaa tänä vuonna 61 000 ekaluokkalaista.

”Monet koulunsa aloittavat lapset ovat liikenteessä ensimmäistä kertaa itsenäisesti. Meidän aikuisten on tärkeää muistaa, että lapsen ei voi odottaa osaavan liikennesääntöjä eikä lapsi osaa arvioida liikennetilanteita kovin tarkasti. Autoilijoiden pitää olla erityisen tarkkana koulujen läheisyydessä ja varautua aina pysähtymään”, Autoliiton viestintäpäällikkö Jukka Tolvanen toteaa.

”Pienet lapset jäävät helposti pysäköityjen autojen, pensaiden tai jopa valopylväiden taakse katveeseen. Autoilijan on vaikea havaita lapsi ja yhtä lailla lapsen on vaikea nähdä esteen takaa tielle. Tämäkin on tärkeää tiedostaa.”

Monet vanhemmat haluavat kuljettaa tai saattaa lapsensa kouluun. Jokaisen on syytä harkita, onko lapsi tarpeen viedä autolla koulun pihalle saakka vai voisiko lapsen kanssa vaikka kävellä.

”Saattoliikenne on joidenkin koulujen pihoilla todella vilkasta, mikä aiheuttaa omat riskinsä. Lasta viedessä auto on syytä pysäyttää niin, ettei sitä joudu lähtiessä peruuttamaan. Auton taakse jää helposti isompikin lapsi piiloon”, Tolvanen huomauttaa.

”Koulureittiä ja liikennesääntöjä on hyvä harjoitella lapsen kanssa yhdessä. Aikuisen pitää itse toimia liikenteessä moitteettomasti, sillä liikenneasenteet opitaan jo pienenä. Oltiin liikkeellä sitten autolla, kävellen tai polkupyörällä.”

Autoliiton Ajokoulun video muistuttaa, miten lapsi voi jäädä helposti katveeseen ja aiheuttaa yllätyksiä. https://youtu.be/hlE7PJBIzZE

Lisätietoja:

Autoliitto, Jukka Tolvanen, viestintäpäällikkö
Puh. 040 751 1173, jukka.tolvanen(at)autoliitto.fi

Multimedia

Multimedia