Anna Tuominen Zeeland Familyn sijoittajaviestinnän palveluiden johtajaksi

Report this content

KTM Anna Tuominen aloittaa Zeeland Familyn sijoittajaviestinnän palveluiden johtajana 1.9.2017. Hän on työskennellyt yli 10 vuoden ajan Sanoma Oyj:ssä erilaisissa talous- ja sijoittajaviestinnän tehtävissä, tällä hetkellä sijoittaja- ja vastuullisuusviestintäjohtajana.

"Olen innoissani mahdollisuudesta hyödyntää laajaa kokemustani sijoittajaviestinnästä jatkossa Zeeland Familyn asiakkaiden parissa, sillä toimivien ratkaisujen löytäminen tuo minulle energiaa. Kaikista tapaamistani zeelandilaisista on välittynyt hurjasti energiaa ja innostusta – olen iloinen, että pääsen liittymään osaksi tätä perhettä”, kertoo Tuominen.

”On tosi mukavaa, että saamme Annan mukaan sisältö- ja viestintäpalveluidemme pariin. Olen erityisen iloinen siitä, että Anna tuo meille vahvaa vastuullisuusviestinnän osaamista. Sille on kovasti tilausta. Annan pitkä kokemus IR-viestinnästä asiakkaan puolella lisää ymmärrystämme siitä, miten voimme ottaa esimerkiksi vuosikertomuksesta viestinnällisesti kaiken irti”, sanoo Zeeland Familyn sisältöliiketoimintaa johtava Sirpa Alhava.

Zeeland Family tarjoaa laaja-alaisesti talous- ja sijoittajaviestinnän sekä vastuullisuusviestinnän suunnittelua ja toteutusta. IR-palvelutarjontaan kuuluu vuosikertomusten ja yhteiskuntavastuuraporttien lisäksi muun muassa strategiat ja kehittämissuunnitelmat, kyselyt ja analyysit sekä listautumisiin, osakeanteihin ja yritysjärjestelyihin liittyvä viestintä.

Lisätietoja:

Sirpa Alhava, johtaja, sisältöliiketoiminta, p. 040 587 2446, sirpa.alhava@avidlyagency.com

Anna Tuominen, p. 040 584 6944

Avidly (entinen Zeeland Family) (Nasdaq First North: ZEE1V) on Suomen monipuolisin markkinoinnin palvelutoimisto. Tuomme suomalaisten yritysten kanssa intohimoa, rohkeutta, sisua ja uteliaisuutta markkinointiin. Yhdessä teemme tarinoita, jotka ovat totta. Liikevaihtomme on 14 miljoonaa euroa (2016) ja palveluksessamme on yli 160 asiantuntijaa.www.avidly.fi

Multimedia

Multimedia